Tuotekuvaus

chevron-up

Tilaa 36 säkin lava kerralla ja säästä!

PrimaDog Adult Sensitive, viljaton Peura & Kalkkuna on erittäin korkealaatuinen täysravinto aikuisille koirille. Ruoka sopii erityisen hyvin herkkävatsaisille koirille ja keskikokoisen nappulakokonsa ansiosta sitä voi syödä niin pieni kuin suurikin koira.

Pääproteiininlähteenä tuotteessa on käytetty hyvin siedettyä peuraa, jonka lisäksi reseptiin on lisätty myös helposti sulavaa ja maukasta kalkkunaa. Viljojen sijaan hiilihydraattien lähteenä on käytetty hernettä, kurpitsaa sekä omenaa. Mukana on myös kattaus pohjoisen marjoja (puolukkaa, lakkaa ja tyrniä) sekä tilliä, jotka toimivat välttämättömien antioksidanttien, kivennäisten, vitamiinien ja kuidun luonnollisina lähteinä. Yucca schidigera -uute auttaa vähentämään lemmikin jätösten hajua ja ehkäisee tulehdusreaktioita tuki- ja liikuntaelimistössä. Prebiootit (MOS ja FOS) saavat suoliston terveen bakteeriflooran kukoistamaan ja auttavat siten tukemaan koko ruuansulatuselimistön toimintaa. Omega-3 -rasvahapot lohiöljystä edistävät koiran turkin ja ihon terveyttä ja tukevat myös aivojen ja silmien normaalia toimintaa.

Tuote ei sisällä GMO-raaka-aineita eikä keinotekoisia maku- tai väriaineita. Korkein laatu taataan ISO 9001 ja HACCP -laadunvalvontajärjestelmillä. Valmistettu EU:ssa.

Koostumus
Peuranlihajauho 30 %, herne 26 %, kalkkunanlihajauho 15 %, kananrasva 10 %, kurpitsa, kuivattu omenamassa, kuivattu juurikasmassa, panimohiiva, hydrolysoitu kananmaksa, lohiöljy, mojaven jukkapalmu, mannaanioligosakkaridit, frukto-oligosakkaridit, kuivattu puolukka 100 mg/kg, kuivattu lakka 100 mg/kg, kuivattu tyrni 100 mg/kg, kuivattu tilli 100 mg/kg. 

Ravintoaineet
Raakavalkuainen 26 %, raakarasva 15 %, raakakuitu 3 %, kosteus 10 %, hehkutusjäännös 7,5 %, kalsium 1,5 %, fosfori 1,1 %, natrium 0,1 %, omega-3-rasvahapot 0,2 %, omega-6-rasvahapot 1,5 %. Metabolinen energia: 3720 kcal / kg.

Ravitsemukselliset lisäaineet / 1 kg
A-vitamiini (3a672a) 18 000 IU, D3-vitamiini (3a671) 1 800 IU, E-vitamiini (3a700) 450 mg, kupari (3b406) 15 mg, rauta (3b106) 75 mg, mangaani (3b504) 40 mg, sinkki (3b606) 90 mg, jodi (3b201) 0,7 mg, seleeni (3b810) 0,25 mg.

Sisältää EU:n hyväksymiä antioksidantteja: Tokoferoliuutetta kasviöljystä (1b306(i)), askorbyylipalmitaattia (1b304) ja rosmariiniuutetta.

Ruokintaohje
Täysrehun voi tarjota sellaisenaan tai kostutettuna. Maistuvuuden lisäämiseksi voit sekoittaa kuivaruokaan PrimaDog-märkäruokia. Pidä aina raikasta vettä koirasi saatavilla. Suositeltavan annostelun näet pakkauksessa olevasta ruokintataulukosta. Päivittäinen ravinnontarve voi vaihdella ja siihen vaikuttaa mm. koiran koko, ikä ja aktiivisuus. Pitääksesi koiran hyvässä kunnossa, tarjoa sille tarpeeksi liikuntaa ja vältä liikaruokintaa. Säilytä kuivassa ja viileässä auringonvalolta suojattuna. Parasta ennen -päiväys ja eränumero pakkauksessa.

Katso viitteellinen annostusohjetaulukko tuotteen kuvista.

Valmistettu
Tšekissä

Pakkaus ja kierrätys: PE-LD

Lisätiedot

chevron-up
Aktiivisuustaso:
Normaaliaktiivinen koira (rasvaa 13-18%)
Ruokapussin koko:
10 kg
Täysravinnon ominaisuudet:
Aikuinen, Maissiton, Vehnätön, Viljaton
Pääasiallinen proteiinin lähde:
Kalkkuna, Peura
Proteiinipitoisuus:
26
Rasvapitoisuus:
15
Viljaton täysravinto herkkävatsaisille koirille. Edullisesti lavoittain!
Final product price
3,44 €/kg
PrimaDog Adult Sensitive, viljaton Peura & Kalkkuna, 10 kg   34,43 €
Varastossa (Toimitusaika 1-3 arkipäivää)
Free shipping

Ilmainen toimitus yli
49 € tilauksiin

Customer service

Asiantuntevaa asiakaspalvelua

Completely domestic

Täysin kotimainen verkkokauppa

Arvostele itse
Olet arvostelemassa: PrimaDog Adult Sensitive, Peura & Kalkkuna, Viljaton, LAVA 36 x 10 kg
loader
Ladataan...

check-circle Olet lähettänyt arvostelun hyväksyttäväksi.

This form is protected by reCAPTCHA - the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.