Tuotekuvaus

chevron-up

Jos koiralla on tapana merkkailla sisälle tai jos lemmikin virtsankarkailua ei olla vielä saatu kontrolliin, on urosvyö oiva apuväline! Vyön kanssa pissa ei pääse pitkälle ja reviiritietoiset koirat saattavat jopa lopettaa merkkailun urosvyön ollessa päällä, kun merkki ei enää tulekaan. 


Vettähylkivästä, mutta kuitenkin hengittävästä materiaalista valmistettu urosvyö on pehmeä ja mahdollisimman mukava koiran päällä. Joustava kanttaus myötäilee koiran liikkeitä ja suojan sisältä löytyy imukykyinen mikrokuitu ja reikäneulos, jossa on tasku lisätäytettä ajatellen.

Urosvyö kannattaa hankkia
- Sisäsiistiksi opettelevalle pennulle
- Epäsopiviin paikkoihin merkkailevalle urokselle
- Reissumiehelle, esimerkiksi junamatkojen ajaksi tai vuokramökkeilyyn
- Koiralle, jolla on virtsankarkailua

Ei-toivottu pissailu voi johtua lääketieteellisestä ongelmasta, liiallisesta hormonitoiminnasta, juoksuisen nartun hajusta, eroahdistuksesta, ns. mörköiästä, voimakkaasta reviiritietoisuudesta, ruoka-aikojen epäsopivuudesta ulkoiluun nähden tai puutteellisesta sisäsiisteyden opettamisesta.

Urosvyö on helppo pukea kaiken kokoisille koirille. Vyö kiinnitetään tarralla selän päältä ja leveän tarran ansiosta vyön kireys on hyvin säädettävissä sopivaksi.

Pesu
Vesipesu 30 asteisessa vedessä. Ei suositella käytettäväksi huuhteluaineita, valkaisuaineita tai rumpukuivausta.
Hygieniasyistä vöitä kannattaa ostaa useampi kappale, jotta tarjolla olisi aina puhdas ja kuiva vyö.

Värit
Musta, Camo-musta

Sopivan koon löytäminen
Mittaa koiran vyötärömitta kylkiluiden takaa. Mitan tulee olla napakka, mutta ei liian tiukka - tarkimman mitan saat laittamalla yhden sormen koiran ja napakaksi vedetyn mittanauhan väliin. Valitse sopiva vyö kokotaulukosta pituusmitan mukaan. Vyön kuuluu istua koiran päällä napakasti, mutta ei kiristää.

Koot
Koko    Pituus    Leveys
XXXS 20-28 cm    8 cm
XXS 27-34 cm    8 cm
XS 34-43 cm    10 cm
S 43-53 cm    12 cm
M 51-62 cm    16 cm
L 56-72 cm    20 cm


Huom!
Ota yhteys eläinlääkäriin mikäli koirallasi on virtsankarkailua, tai jos virtsailu on tavallisesta poikkeavaa.
Muista riisua koiran vyö, kun viet sen ulos.
Uroskoirille tarkoitettu suoja virtsankarkailua ja sisälle merkkailua varten.
/ Eemeli
Enää ei koira nostele koipeensa kun mennään kyläilemään. Tämä tuote ajaa asiansa.
Final product price
Free shipping

Ilmainen toimitus yli
49 € tilauksiin

Customer service

Asiantuntevaa asiakaspalvelua

Completely domestic

Täysin kotimainen verkkokauppa

Asiakkaiden arvostelut

chevron-up
Ajaa asiansa
/ Eemeli
Enää ei koira nostele koipeensa kun mennään kyläilemään. Tämä tuote ajaa asiansa.
Ei tarvi kokoajan pestä lattioita
/ Aapo
Tän kun otti käyttöön, niin jää aikaa muuhunkin kun lattian pesuun. Pysyy hyvin paikoillaan

2 tuote(tta)

Arvostele itse
Olet arvostelemassa: Finnero JustinCase Urosvyö
loader
Ladataan...

check-circle Olet lähettänyt arvostelun hyväksyttäväksi.

This form is protected by reCAPTCHA - the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tuotekuvaus

chevron-up

Jos koiralla on tapana merkkailla sisälle tai jos lemmikin virtsankarkailua ei olla vielä saatu kontrolliin, on urosvyö oiva apuväline! Vyön kanssa pissa ei pääse pitkälle ja reviiritietoiset koirat saattavat jopa lopettaa merkkailun urosvyön ollessa päällä, kun merkki ei enää tulekaan. 


Vettähylkivästä, mutta kuitenkin hengittävästä materiaalista valmistettu urosvyö on pehmeä ja mahdollisimman mukava koiran päällä. Joustava kanttaus myötäilee koiran liikkeitä ja suojan sisältä löytyy imukykyinen mikrokuitu ja reikäneulos, jossa on tasku lisätäytettä ajatellen.

Urosvyö kannattaa hankkia
- Sisäsiistiksi opettelevalle pennulle
- Epäsopiviin paikkoihin merkkailevalle urokselle
- Reissumiehelle, esimerkiksi junamatkojen ajaksi tai vuokramökkeilyyn
- Koiralle, jolla on virtsankarkailua

Ei-toivottu pissailu voi johtua lääketieteellisestä ongelmasta, liiallisesta hormonitoiminnasta, juoksuisen nartun hajusta, eroahdistuksesta, ns. mörköiästä, voimakkaasta reviiritietoisuudesta, ruoka-aikojen epäsopivuudesta ulkoiluun nähden tai puutteellisesta sisäsiisteyden opettamisesta.

Urosvyö on helppo pukea kaiken kokoisille koirille. Vyö kiinnitetään tarralla selän päältä ja leveän tarran ansiosta vyön kireys on hyvin säädettävissä sopivaksi.

Pesu
Vesipesu 30 asteisessa vedessä. Ei suositella käytettäväksi huuhteluaineita, valkaisuaineita tai rumpukuivausta.
Hygieniasyistä vöitä kannattaa ostaa useampi kappale, jotta tarjolla olisi aina puhdas ja kuiva vyö.

Värit
Musta, Camo-musta

Sopivan koon löytäminen
Mittaa koiran vyötärömitta kylkiluiden takaa. Mitan tulee olla napakka, mutta ei liian tiukka - tarkimman mitan saat laittamalla yhden sormen koiran ja napakaksi vedetyn mittanauhan väliin. Valitse sopiva vyö kokotaulukosta pituusmitan mukaan. Vyön kuuluu istua koiran päällä napakasti, mutta ei kiristää.

Koot
Koko    Pituus    Leveys
XXXS 20-28 cm    8 cm
XXS 27-34 cm    8 cm
XS 34-43 cm    10 cm
S 43-53 cm    12 cm
M 51-62 cm    16 cm
L 56-72 cm    20 cm


Huom!
Ota yhteys eläinlääkäriin mikäli koirallasi on virtsankarkailua, tai jos virtsailu on tavallisesta poikkeavaa.
Muista riisua koiran vyö, kun viet sen ulos.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä tuotteista

chevron-up
chevron-up