Holistinen koiranruoka

Ei tuotteita.

Holistinen eli luonnonmukainen

 

Kemikaalien ja/tai synteettisten aineiden on alettu pelätä aiheuttavan vakaviakin tuhoja lemmikin terveydelle ja tämän vuoksi ihmisten lisäksi tämän parhaalle ystävälle on myöskin suunniteltu oma holistinen ruokavalionsa. 

Holistinen koiranruoka tarkoittaa mahdollisimman luonnollisessa muodossa pidettyä koiran ruokaa. Ruoassa on käytetty vain luontaisia aineksia, jotka tukevat elimistön toimintoja, ylläpitävät terveyttä ja saattavat jopa ehkäistä monien elintapasairauksien syntyä.

Holistisessa koiranruoassa on kaikki mitä koira tarvitsee, mutta sen lisäksi myös terveyttä edistäviä aineksia.

Ruokaa voisi myös kuvailla rehelliseksi, sillä sisältö on ilmaistu tarkasti ja selkeästi.

 

Mitä holistinen ruoka sisältää?

 

Tiivistettynä ruoka sisältää kaiken mitä koira tarvitsee sekä terveyttä edistäviä aineksia. Raaka-aineet on valittu tarkasti ja kaikella on tarkoituksensa - siihen ei ole lisätty mitään ylimääräistä.

Holistinen koiranruoka on korkealaatuista ja kokonaisvaltaista ravintoa. Kaikki sen sisältämät ainekset ja osaset ovat peräisin luontaisista lähteistä, eikä ruoan valmistukseen ole käytetty lainkaan tarpeetonta prosessointia.

Laadukas koiranruoka sisältää paljon lihaa ja valkuaislähteiksi on valikoitu harvemmin allergisoivia sekä hyvin sulavia raaka-aineita. Monesti holistinen koiranruoka on kana, kalkkuna, ankka tai kala -pohjainen.

Laadukkaan lihan lisäksi ruokaan on lisätty terveyttä edistäviä aineksia, kuten esimerkiksi merilevää tai joitakin yrttejä.

Yleisesti puhuttaessa suurin osa ruoan raaka-aineista on orgaanisia hedelmiä, vihanneksia ja yrttejä, jotka vaihtelevat aina ruoka merkkien ja laatujen välillä.

Helposti yliherkkyyksiin johtavat synteettiset sekä kemialliset aineet on jätetty valmistusprosessista pois, ja ne on korvattu luonnollisilla aineksilla.

 

Kenelle se sopii

 

Holistinen ruokavalio soveltuu kaikenikäisille  koirille.

Jos koira kärsii yliherkkyydestä tai intoleranssista keinotekoisia aineita kohtaan, on holistinen ruokavalio paras mahdollinen. Luonnollinen ruokavalio soveltuu myös koirille, joilla ei ole yliherkkyyksiä, sillä ne saattavat puhjeta vasta myöhemmällä iällä.

Erityisesti niissä tapauksissa, joissa koiraa halutaan ruokkia pelkällä kuivaruoalla, on holistinen ruokavalio paikallaan.

Ruoka ei ole lääke, mutta sitä voidaan syöttää terveyden tueksi. Esimerkiksi karpaloa sisältävät ruoat voivat olla avuksi joihinkin virtsaongelmiin ja merilevä tukee hammasterveyttä. Inkivääri on tulehduksia estävä raaka-aine, jolla on myös antioksidanttisia ominaisuuksia. Siitä voi löytyä apu myös ruuansulatukseen ja matkapahoinvointiin tai oksenteluun, jos lemmikki on herkkävatsainen.