Tekemistä koiralle sisällä

Koira tarvitsee päivittäisen liikunnan lisäksi myös aivojumppaa. Parasta aivojumppaa koiralle on, kun se pääsee käyttämään nenäänsä ja ratkomaan ongelmia. Se on koiralle luontaista ja mielekästä. Aktivointi eli aivotyö vähentää käytösongelmia ja lisää koiran tyytyväisyyttä ja terveyttä.

Joskus arki on kiireistä ja tuntuu, että aika ei riitä kaikkeen. Välillä on myös tilanteita, kun ulkoilu koiran kanssa jää vähemmälle vaikkapa kovan pakkasen takia tai koira on toipilas. Tällöin aktivoinnin lisääminen voi olla tarpeellista. Aivotyö pitää myös ikääntyneen koiran mielen virkeänä.

Tässä vinkkejä koiran helppoon aktivoimiseen kotona. Nämä aktivoinnit eivät vie sinulta paljoa aikaa, mutta tarjoavat koirallesi tekemistä, joskus pidemmäksikin ajaksi. Aktivointi sopii ihan jokaiselle koiralle ja sitä voi tarjota koiralle joka päivä!

 

Katso videolta aktivointimaton käyttö!

 

Aktivointilelut tarjoavat koiran aivonystyröille tekemistä

Koirille ja kissoille on myynnissä runsaasti erilaisia aktivointileluja ja -pelejä sekä puuhamattoja. Niiden avulla saa paljon mukavaa tekemistä ja erinomaista aivojumppaa koiralle. Lelut kannattaa valita koiran luonne, koko ja käyttäytyminen huomioon ottaen. Peleistä löytyy useita eri vaikeustasoja niin aloittelijoille kuin ongelmaratkaisumestareillekin. Leluja voi hankkia useammankin, tällöin voi vaihdella leluja ja pitää jostain lelusta välillä taukoa, jolloin koiran aktivoinnissa on vaihtelua.


Aktivointileluja löytyy joka lähtöön. Useimmat lemmikit innostuvat aktivointipallosta.

Yksi suosituimpia aktivointileluja on aktivointipallo, jota pyörittämällä pallosta tippuu namipaloja/kuivaruokaa. Kuivaruokaa syövä koira voi vaikka yhden ruoka-annoksensa syödä aktivointipallosta. On myös kumileluja, joita voi täyttää esimerkiksi märkäruoalla, lelun voi myös pakastaa, jolloin koiralle on pidemmäksi aikaa tekemistä sen yrittäessä saada ruokaa lelusta. Myös aktivointimatto tarjoaa koiralle mieluista nenätyöskentelyä, kun se etsii maton kätköihin sujautettuja herkkupaloja.

Koirien ahmattikupit toimivat myös aktivointiin

Ruoan hotkimisen estoon on tarjolla useita erilaisia ruokakuppeja eli ns. ahmattikuppeja. Koira syö kupin muodon ansiosta ruokansa huomattavasti hitaammin kuin tavallisesta kupista joutuen tekemään töitä ruoan saamiseksi kupista. Tämä tarjoaakin koiralle päivittäistä aktivointia sen syödessä ruokansa ahmattikupista. Ahmimisen estävä kuppi voi tuoda apua myös koiran vatsavaivoihin, kun syöminen hidastuu.


Lickimat-aktivointimatto tarjoaa koiralle mielekästä tekemistä

Koiran ei tarvitse olla ahneuteen taipuvainen, vaan kuppi käy kaikille koirille ja useimmat ahmattikupit soveltuvat niin kuivaruoan kuin märkäruoan syöjille. Ja toki ahmattikuppeja voi käyttää myös aktivointipelien tapaan ja laittaa niihin herkkuja. Hyvä vaihtoehto ahmimaan taipuvaiselle koiralle on myös Lickimat-alusta, jolle levitetty ruoka houkuttelee koiraa nuolemaan ruoan viimeistäkin murusta myöten.

 

Herkkujen etsiminen sopii sisätiloihin

Herkkujen etsiminen on koiralle hauskaa puuhaa. Piilottele herkkuja tai kuivaruokaa huoneeseen tai useampaan huoneeseen lattialle, lattialistojen päälle, tuolin jalkojen päälle, lipastojen tms. kahvojen päälle, käytä mielikuvistasi. Anna koiran etsiä itse, älä auta, jos koira on innokas etsimään.

Ensimmäisellä kerralla voit vaan levittää herkkuja/kuivaruokaa lattialle koiran nähden ja päästää sitten koiran ne syömään. Seuraavilla kerroilla voit antaa koiran nähdä, että laitat herkkuja piiloon ja voit aloittaa pienemmästä tilasta. Myöhemmin voit vaikka laittaa koiran eri huoneeseen piilottelun ajaksi. Jos koirasi osaa odottaa paikallaan, niin voit yhdistää tähän paikalla olo treenin, jolloin koira voi odottaa makuulla sen aikaa, kun piilottelet herkut ja luvan saatuaan koira voi ruveta etsimään.

Ethän piilota herkkuja paikkoihin, joista koira ei saa ottaa mitään esim. ruokapöydälle. Hyvä sääntö on, että piilottele sinne mihin koiralla on lupa mennä ja minne se ylettää. Koiran jo osatessa etsimisen, voit vaikka herkkujen piilottamisen jälkeen siirtyä omiin kotiaskareisiin ja antaa koiran etsiä rauhassa herkut. Herkkuja voit myös piilotella pihalle nurmikolle tai vaikkapa metsään lenkin ohessa.

Lelun etsiminen

Vie koiran lelu piiloon ja anna koiran etsiä. Lelun piilottamisen voit aloittaa niin, että viet lelun koiran nähden vähän matkan päähän ja annat luvan lähteä sanomalla ”etsi” tai haluamallasi sanalla. Kun koira nappaa lelun niin kehu miten hienosti lelu löytyi. Etsimistä voi vaikeuttaa asteittain koirasta riippuen. Voit jättää koiran eri huoneeseen ja käydä piilottamassa lelun toiseen huoneeseen.

Voit myös yhdistää paikallaolotreenin ja jättää koiran makaamaan tai istumaan, käydä piilottamassa lelun ja luvan saatuaan koira voi lähteä etsimään. Vaihtele lelun piilopaikkaa ja piilota välillä vaikka viltin tms. alle. Älä piilota lelua paikkaan jonne koira ei saa muutenkaan mennä tai mistä se ei saa ottaa mitään esim. ruokapöytä.

Vanhat pyyhkeet ja lakanat uusiokäyttöön

Herkkuja voit piilotella myös lattialle pyyhkeen tai vaikkapa lakanan alle tai tehdä kerroksia, joiden väliin laittaa herkkuja. Koira saa kaivella herkkuja ja repiäkin pyyhettä. Herkkujen sijaan voit piilottaa koiran lelun. Voit myös laittaa keskelle pyyhettä lelun tai herkkuja ja solmia pyyhkeen päät. Kokeile myös pyyherullaa: laita pyyhe lattialle, levittele päälle nameja ja rullaa. Näissä aktivointitempuissa koira saa luvan kanssa repiä pyyhettä/lakanaan.

 

Talouspaperirullat, maitotölkit ja pahvilaatikot uusiokäyttöön

Tyhjä maitotölkki on hyvä aktivointilelu. Herkku sisään ja tölkki kiinni ja koira saa luvallista rikottavaa. Tyhjä talouspaperirulla on myös näppärä aktivointiin. Rullan päihin voi tehdä saksilla viillot, herkku sisälle ja taita rullan päät sisään. Haasteellisuutta voit lisätä piilottamalla tölkin/rullan, niin koira saa ensin etsiä sen piilosta. Myös pahvilaatikot toimivat samaan tapaan, herkku sisälle ja laatikko kiinni. Voit myös laittaa herkun maitotölkkiin ja sitten maitotölkin pahvilaatikkoon. Tässä on vain mielikuvitus rajana. Voit laittaa herkkujen sijaan lelun tai vaikka puruluun pahvilaatikon sisään.

 

Mitä aktivointikikkoja teillä on käytössä? Hauskoja hetkiä aktivoinnin parissa toivottaa,
DreamPetStore-tiimi