Viimeinen ajatuksenvirta

Olin jo kirjoittanut blogin valmiiksi, kun kuulin että tämä jäisikin viimeiseksi. Halusin sittenkin kirjoittaa jotain muuta. Ajatuksia siitä, miksi ihmisten ja koirien ja koirien ja koirien ja ihmisten ja ihmisten on välillä niin kovin vaikeaa tulla toimeen? Ymmärtää toisiaan? Asettua toistensa asemaan?

Koira_kuva

Viime vuosina on tutkittu ja kirjoitettu paljon siitä, mitä koira tuntee ja ajattelee ja ymmärtää. Itse luin vastikään Tuire Kaimion blogin naakoista, hieno kertomus siitä kuinka yksi koulutettu naakka sai parikymmentä muuta oppimaan seuraamalla ja vuosien päästä kokonainen valtava naakkayhdyskunta olikin oppinut tuon alunperin yhdelle opetetun tempun. Miten tieto oli siirtynyt? Blogi luettavissa täältä ylen sivuilta: http://yle.fi/uutiset/3-9245545

Tämä, kuten muutkin aiheesta tehdyt viralliset tai epäviralliset tutkimukset saavat kyllä ajattelemaan. Kuinka paljon eläimet oikeasti ymmärtävät? Kuinka paljon enemmän ne hahmottavat maailmasta ja tuntevat sellaista, mitä emme pysty kuvittelemaan niiden tuntevan? Meillä ihmisillä on kyky empatiaan, kyky ajatella asioita hyvin monimutkaisesti ja perustella asioita itsellemme ja toisillemme. Pystymme puhumaan useita eri kieliä ja hallitsemaan käsitteitä – mutta silti se tärkein, oman ja toisen kehonkieli, kehon viestien hallitseminen tuntuu olevan aina vaan enemmän hukassa. Samaan aikaan kun ihmisten keskuudessa leviää Hidasta ja viisasta elämää-trendi, ihmiset ovat aina vaan itsekkäämpiä, enemmän pahoinvoivia, enemmän suorittavia. Elämä on kilpajuoksua. Pitää, pitää, pitää. Pitää ehtiä kuntoilla, huolehtia itsestä, olla hyvä ystävä, hyvä puoliso, hyvä vanhempi, hyvä lapsi, hyvä työntekijä, hyvä ihminen.

Olen aiemmin ajatellut, että koira ei osaa moisia paineita ottaa. Koira on koira ja elää vain hetkessä. Ja niin se onneksi pitkälti taitaa ollakin. Mutta seuratessani lähipiirissä ihmisiä, joiden oma elämä on solmussa – näyttää koirienkin elämä menevän yhä enemmän sotkuiseksi. Esiintyy ahdistuneisuutta ja ongelmakäytöstä: paikkojen tuhoamista, karkailua, syömättömyyttä, laihtumista, jatkuvaa kiihtymystä ja sitä seuraavia ongelmia: tihentynyttä virtsaamisen tarvetta ja levottomuutta, vaeltelua, huonoja yöunia, liiallista reagointia kaikenlaiseen kuten normaaleihin naapuruston ääniin. Kuulostaa loppujen lopuksi aika samalta kuin meidän ihmisten stressioireet, eikö? Kun mieli on liian kierroksilla, se alkaa yhä enemmän reagoida ympäriltä tuleviin ärsykkeisiin ja siihen on yhä vaikeampaa vaikuttaa. Tämän olen huomannut jo vuosia ongelmakoiratyössä: korjausprosessin alussa koirien mieli on niin suurilla ja kovilla kierroksilla, että siihen vaikuttaminen vaatii valtavan paljon. Vasta stressin poistumisen myötä alkaa löytyä rentous, vaellusmielentila ja vaikutusmahdollisuudet. Eli emme taidakaan olla niin kovin erilaisia? Koira on kuin peili. Onko koirallasi hyvä kanssasi? Onko se rento, tyyni, rauhallinen ja hyvässä mielentilassa lähelläsi? Nukkuu hyvin ja muutoin on virkeä ja valpas? Syö hyvin?

Poisluetaan tietenkin kaikki oikeat sairaudet, mutta käytösongelmista puhuttaessa koiran suurin ongelma on aina ihminen. Ihmisen ongelmat, kiire, stressi, työpaineet, parisuhdehuolet, perheen sisäiset ongelmat vaikuttavat aina jossain vaiheessa ja jossain määrin myös koiraan ja tulevat myös sen ongelmiksi. Toivotan siis empatiaa, ymmärrystä, ystävällisyyttä, rakkautta, lempeyttä, rauhaa, tyyneyttä, jämäkkyyttä ja turvallisuutta. <3 Näillä eväillä voi helliä omaa itseä ja koiraa. Kaikkea hyvää kaikille lukijoille ja ihanaa loppuvuotta! Hundaamo kiittää :)