Lemmikin karvanlähtöaika
Taas on se aika vuodesta, kun imuri ei tahdo pysyä kodin nurkissa pyörivien karvapalleroiden perässä lemmikkiemme vaihtaessa paksua talvikarvaansa kevyempään. Sekä koirilla että kissoilla on karvanlähtöaika pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Karvan lähtöön vaikuttaa sään lämpenemisen lisäksi lisääntyvä valon määrä. Tästä syystä jotkut karvaisista ystävistämme saattavat aloittaa karvan vaihdon jo silloin kun meistä vielä tuntuu, että on täysi talvi.
Irtoavan karvan määrä vaihtelee hyvin paljon rotujen välillä. Luonnollisesti pidempi karvaisilta sekä paksumman pohjavillan omaavilta roduilta karvaa lähtee enemmän kuin ohuempi karvaisilta. Sekä koirilla että kissoissa karvan lähtö on usein keväällä voimakkaampaa kuin syksyllä lemmikin pudottaessa talvea varten kasvatettua paksua aluskarvaansa pois säiden lämmetessä. Erityisesti koirilla irtoavan karvan määrään vaikuttaa myös se missä koira viettää aikaansa. Paljon aikaansa ulkona tai esimerkiksi viileällä kuistilla viettävät koirat kasvattavat talvella paksumman pohjavillan, jolloin myös karvaa irtoaa keväällä enemmän.
Harjaaminen nopeuttaa karvan lähtöä
Sekä koirat että kissat hyötyvät turkin harjauksesta karvanlähtöaikana, että sen ulkopuolella. Karvanlähtöaikana lemmikin iho saattaa kutista irtoavan karvan vuoksi, jolloin harjaaminen helpottaa tätä kutinaa. Lisäksi harjaaminen irrottaa karvaa mekaanisesti sekä vilkastuttaa ihon verenkiertoa, mikä puolestaan edistää uuden karvan kasvua elinvoimaisena. Lemmikkiä harjatessa on tärkeää harjata turkki läpi kauttaaltaan sekä aivan pohjaan asti. Erityisesti paksun pohjavillan omaavilla roduilla ihoon asti harjaaminen on tärkeää, jotta turkki on varmasti takuton aivan turkin pohjaan saakka.
Kuollut irtoava pohjavilla saattaa myös takkuuntua ja näin ollen aiheuttaa ihoärsytystä. Erityisesti pitkäkarvaisilla kissoilla harjaaminen ennaltaehkäisee myös karvapallojen muodostumista kissan suolistoon, jotka syntyvät kissan pestessä itseään. Harjaamalla lemmikkiäsi säännöllisesti saat pidettyä myös kotisi siistimpänä myös karvanlähtöaikaan, kun irtokarvat tarttuvat harjaan eivätkä leijaile kotona valtoimenaan. Myös peseminen ja föönaaminen voivat helpottaa karvan vaihtumista. Pestessä ja föönatessa irtokarvat irtoavat sekä lisäksi peseminen helpottaa karvan vaihtumisesta aiheutuvaa ihon hilseilyä.
Pitkän karvan harjaamiseen toimii erityisen hyvin metallipiikkinen harja, joka ulottuu aivan lemmikin ihoon saakka selvittäen kaikki takut aivan karvan pohjimmaisista kerroksista asti. Paksun pohjavillan omaavilla roduilla, joilla karvan pituus puolestaan on lyhyt tai keskipitkä karvan irrottamiseen toimii loistavasti pohjavillarauta, joka kerää tehokkaasti sekä irtokarvat että irtoamaisillaan olevat kuolleet karvat. Pitkä- ja / tai kiharakarvaisen koiran tai kissan karvan hoitoon soveltuu hyvin karsta, jonka piikit selvittävät takut pohjavillaa myöden mutta samalla silottavat päällimmäiset karvat kauniisti. Myös lyhyt ja ohut karvainen lemmikki hyötyy harjaamisesta, vaikka turkki ei varsinaisesti olisikaan takkuuntumiseen taipuvainen. Tällaisen turkin hoitoon soveltuu erinomaisesti pehmeä harjaksinen harja, joka poistaa turkista irtokarvojen lisäksi likaa ja hilsettä.
Ruokavalion merkitys karvalle
Erityisesti koirien karva on karvanlähtöaikaan usein elottoman ja huonon näköinen. Tämä johtuu siitä, että karvapeitteessä on sekaisin sekä kuolleita kiillottomia karvoja että uusia karvoja, jotka eivät ole vielä asettuneet paikoilleen. Lemmikin ruokavaliolla on lisäksi myös merkitystä karvan lähtöön sekä sen laatuun. Koirille on tärkeää, että ne saavat ravinnostaan riittävästi oikeanlaisia proteiineja, rasvoja sekä suojaravintoaineita. Esimerkiksi liian vähäinen proteiinin saanti voi näkyä koiralla normaalia runsaampana karvan lähtönä.
Uusien karvojen muodostuminen ja kasvaminen vaativat eläimeltä paljon, jonka vuoksi ruokintaan kannattaa panostaa erityisesti karvanlähtöaikaan. Karvat muodostuvat keratiiniproteiineista, jonka muodostumiselle puolestaan olennaisia ravintoaineita ovat mm. B-ryhmän vitamiinit (oluthiiva), sinkki, biotiini ja rikki (msm). Lisäksi omega-3 ja 6 rasvahapot ovat tärkeässä roolissa ihon hyvinvoinnin ja karvan kiillon kannalta. Monet lemmikit hyötyvätkin esimerkiksi öljystä ravintolisänä karvanlähtöaikaan!
❤ DreamPetStoren tiimi