Miten tunnistan koiran närästyksen?

Tunnistatko koiran närästyksen?

Jokainen joskus närästyksen kokenut tietää, että kyseessä on ikävä vaiva, joka saa olon hankalaksi. Tiesitkö, että närästys on yleistä myös koirilla?

Närästys tarkoittaa happaman mahanesteen nousua ruokatorveen, mikä puolestaan tuottaa kipua ja epämukavaa oloa. Pitkittyessään närästys voi vaurioittaa ruokatorven ja nielun limakalvoja ja aiheuttaa mahalaukun limakalvoille ärsytystä, jopa mahahaavaa ja gastriittia, eli mahalaukun seinämän tulehdusta. Satunnaista, ohimenevää närästystä esiintyy useimmilla koirilla niiden elämän aikana. Pitkittynyt ja usein toistuva närästys sen sijaan voi kieliä ongelmista koiran terveydessä. Se voi olla myös vakavan sairauden oire. Mutta mistä ylipäätään tunnistaa, että koiraa närästää?

 

Närästyksen oireet koiralla

Koiran närästystä voi olla vaikea tunnistaa. Usein esiintyy seuraavia oireita, yhdessä tai erikseen.

 

  • Huulten lipominen ja nieleskely
  • Pintojen (esimerkiksi lattiat, huonekalut) nuoleskelu
  • Levottomuus, vaeltelu, läähätys
  • Ruokahaluttomuus
  • Poikkeuksellisen runsas juominen 
  • Sapen oksentelu (ns. tyhjän mahan oksentelu)
  • Kakominen tai yskiminen
  • Vatsan lurina 
  • Tarve syödä jotain poikkeavaa, esimerkiksi ruoho tai maa-aines tai roskat
  • Runsas venyttely, “rukoilija-asentoon” jääminen
  • Pään ylhäällä pitäminen
  •  

    Oireet voivat liittyä myös useisiin sairauksiin, joten eläinlääkärin pakeille kannattaa lähteä matalalla kynnyksellä. Kun koira pyrkii helpottamaan oloaan vaikkapa ahmimalla ruohoa tai kieltäytymällä syömästä, se saattaa vain pahentaa vatsan ärsytystä, ja kierre on valmis. Samoin, mikäli ruoan vaihtaminen ei tuota apua ongelmaan, eläinlääkärin apu voi olla paikallaan, sillä jatkuva ruoan vaihtaminen voi vain pahentaa vatsan tilaa.

     

    Koiran närästyksen syyt

    Kun sairaudet ja rakenteelliset syyt on suljettu pois, usein närästyksen taustalta paljastuu koiralle sopimaton ruoka. Allergiat ja yliherkkyydet ovat koirilla melko yleisiä, ja oireita aiheuttavan ainesosan löytämiseksi saattaa joutua tekemään melkoisen salapoliisintyön. On yksilöllistä, mikä ruoassa laukaisee närästyksen. Melko tavanomaisia närästyksen aiheuttajia koirilla ovat mm. lohiöljy, merilevä, MSM (suurina määrinä), ruoan korkea rasvapitoisuus, ihmisten ruoantähteiden sisältämät mausteet, viljat, useimmat eläinproteiinit, jne. On koiria, joille raakaruokinta saattaa tuoda avun vaivaan, mutta toisilla kypsentämätön liha pahentaa oireita. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Pikemminkin voisi kysyä, mikä ei aiheuta närästystä.

    Myös stressi on tavallinen tekijä närästyksen taustalla. Uudet perheenjäsenet, olivatpa sitten kaksi- tai nelijalkaisia, muutto, kodin vaihtaminen tai vaikkapa muutokset päivärutiineissa voivat nostaa koiran stressitasoja ja saada vatsahapot jylläämään ylikierroksilla. Ihmisen näkökulmasta mitättömän pieni asia voi koiran elämässä näytellä isoa roolia. 

     

    Koiran närästyksen kotihoito

    Satunnaiseen närästykseen voi käyttää apuna apteekissa myytäviä ihmisten käsikauppavalmisteita. Kysy aina ammattilaiselta apua annostukseen. Närästyslääke hoitaa kuitenkin vain oiretta, ei sen juurisyytä, joten kannattaa tarkastella koiran ruokavaliota ja elinolosuhteita ja miettiä, onko niissä korjattavaa.

     

    Käy läpi ainakin nämä asiat:

    Tarkasta ruokavalio. Herkut, puruluut ja ihmisten ruokapöydästä kerjätyt maistiaiset kannattaa jättää kokonaan pois. Erityisesti grillauskaudella tulee kiusaus antaa koirankin saada osansa grilliherkuista, mutta niiden sisältämät suola, rasva ja mausteet eivät sovi koiralle. Myös lisäravinteet kannattaa laittaa tauolle. Mikäli oireilua esiintyy edelleen, voi olla paikallaan vaihtaa ruoka herkkävatsaisille koirille tarkoitettuun ruokaan tai aloittaa eläinlääkärin ohjeiden perusteella eliminaatiodieetti sopivan ruoan löytämiseksi. Katso ohjeet ruoan vaihtamiseen tästä.

     

    Madotus ajan tasalle. Sisäloisetkin voivat aiheuttaa närästysoireita ja oksentelua.

     

    Pidä päiväkirjaa. Kirjaa ylös koiran ruokintaan ja elämään liittyviä huomioita. Saatat löytää syy-yhteyden närästysoireiden ja niiden aiheuttajan välillä. Onko koiran elämässä tapahtunut muutoksia? Esiintyykö oireita usein vaikka tietynlaisen treenin jälkeen? Onko jokin tietty makupala syypää? 

     

    Rauhoita ruokailuhetki. Ei raisuja leikkejä tai vauhdikkaita lenkkejä heti syömisen jälkeen. Jos taloudessa on useita koiria, varmista ettei ruokailutilanteessa esiinny kyräilyä, joka saa koiran hotkimaan ruokansa tai stressaamaan tilannetta. Hotkimista voi rajoittaa myös syömistä hidastavilla kupeilla.

     

    Korota ruokakuppi. Joillekin koirille, erityisesti suurien rotujen edustajille, ruokakupin korottaminen auttaa närästysoireiden kurissa pitämiseen.

     

    Lisää ruokintakertoja. Ruoan jakaminen useaan pieneen annokseen voi tuoda avun närästykseen. On myös koiria, joilla asia on täysin päinvastoin, ja yksi ruokintakerta päivässä on ratkaisu ongelmaan. Koirat ovat yksilöitä. 

     

    Rolle alkoi kärsiä närästyksestä muutettuaan uuteen kotiin.

     

     

    Erään närästäjän tarina

    DreamPetStore-tiimin koiriin kuuluva Rolle on 6-vuotias jackrussellinterrieri, joka muutti nykyiseen kotiinsa 4-vuotiaana. Kyseessä on siis aikuinen kodinvaihtaja. Päällisin puolin koira vaikutti kotiutuvan hyvin: se tuli heti toimeen talon toisen koiran kanssa ja sopeutui uuteen ympäristöön ja rutiineihin. Se sai vanhasta kodistaan mukaan tuttuja tavaroita ja ruokaa.

    Melko pian Rolle alkoi kuitenkin vaellella levottomana ympäri taloa iltaisin, kuopia ja nuoleskella lattioita. Sohvatyynyt saivat perusteellisen kielipesun, ja koira myös joi todella paljon kokoonsa nähden. Ulkona ruohotupot katosivat nopeasti parempiin suihin. Hälytyskellot eivät heti alkaneet soida, sillä tiedossa ei ollut aiempaa närästyshistoriaa.

    Oltuaan noin puolitoista kuukautta uudessa kodissaan Rolle oli eräänä päivänä selvästi kipeän oloinen. Ruoka maistui huonosti, koira oksenteli ja oli apea. Eläinlääkärin vastaanotolla vaivan laaduksi paljastui pahemmanpuoleinen pitkittynyt närästys ja sen aiheuttama tulehdus vatsassa. Kodinvaihto oli sittenkin tainnut olla stressaavampi koettelemus, kuin päällepäin olisi kukaan osannut arvata.

    Kotiin lähdettiin antibioottikuurin, happosalpaajien ja hydrolysoidun eläinlääkäriruoan kanssa. Ohjeeksi tuli karsia ruokavaliosta toistaiseksi kaikki muu pois, jotta vatsa saataisiin rauhoittumaan. Hydrolysointi tarkoittaa, että ruoan proteiinirakenne pilkotaan niin pieneksi, että se ei enää ole allergisoivaa. Käsittely myös edistää ruoan sulavuutta.

    Rollen tarina sai kuitenkin onnellisen käänteen Lääkkeiden ja ruokavalion avulla tilanne saatiin hallintaan nopeasti. Lääkekuurin päätyttyä eläinlääkäriruoan syöntiä jatkettiin vielä varmuuden vuoksi jonkin aikaa, mutta pikkuhiljaa päästiin palaamaan takaisin tavalliseen, laadukkaaseen ruokaan. Nykyään Rollen ruokakupista löytyy ProBooster Adult Mini & Medium, jossa eläinproteiinina on kana ja hiilihydraattina riisi. Edelleen Rolle reagoi stressiin herkästi vatsallaan, mutta närästysoireet ovat onneksi harvinainen vieras. 

     

    Niin mukavaa kuin se olisikin, närästyksen hoitoon ei ole yhtä taikakonstia, joka toimii kaikille koirille. Ongelman ratkomisessa tarvitaan aikaa, kärsivällisyyttä ja usein myös eläinlääkärin apua. Kun ruokavalio ja koiran arkirutiinit ovat kunnossa ja mahdolliset sairaudet saatu hallintaan, vaiva yleensä hellittää ennen pitkää. Tsemppiä kaikille närästyksen kanssa painiville koiranomistajille!

     

    Lopuksi kokosimme vielä yhteen tuotteita, jotka voisivat sopia närästyksestä kärsivälle koiralle.  

     

    Terveisin,
    DreamPetStore-tiimi