Ikääntyvän koiran ruoka

Ei tuotteita.

Ikääntyessä vauhti hidastuu

 

Koiran vanhetessa sen vauhti hidastuu sekä ulkoisesti että sisäisesti. Elimistö ja keho hidastavat tahtia ja sen mukana myös koiran energiantarve pienenee. Koiran ikääntymisen huomaa parhaiten sen aktiivisuustasosta sekä mahdollisesti jo parista lisäkilostakin, joita samalla ruoka-annoksella ei ole aiemmin kertynyt.

Koiran ikääntyminen vaihtelee rotujen, koon ja yksilöiden välillä, mutta nyrkkisääntönä voisi pitää keskikokoisen koiran (n. 25 kg) ruokavalion muutosta noin 7 vuoden iässä. Pienten rotujen ikääntymiseen liittyvät muutokset alkavat hiukan myöhemmin, kun taas ison koiran ruokinta senior koiranruoalla tulisi aloittaa jo aiemmin.

 

Miksi ruoka pitää vaihtaa?

 

Vanhenevan koiran ravintoaineiden tarve korostuu ja ylipainon riski kasvaa, jolloin koko aikuisiän ajan sopinut täysravinto alkaa käymään liian energiapitoiseksi. Tässä vaiheessa ruoka täytyy vaihtaa kevyempään, jotta ylipainon aiheuttamat sairaudet, kuten esimerkiksi koiran nivelrikko, sydänsairaudet ja diabetes voidaan parhaassa tapauksessa välttää.

Ikääntyvän koiran ruokinnassa uhkana on liiallinen annoksen pieneneminen, jos ruokaa ei vaihdeta senior koiranruokaan. Tarvittavien ravintoaineiden tarve ei täyty, jos annos on suositeltua pienempi ja koira saattaa pahimmillaan altistua puutostiloille.

Liian pieni annos tekee koiralle myös epämukavan olon, sillä sen vatsa ei enää täyty kuten ennen, vaikka energiantarve tyydyttyisikin - Kumpi täyttäisi sinun nälkäsi paremmin, pieni nökäre perunamuusia vaiko kulhollinen salaattia?

 

Ikääntyvän koiran tarpeet

 

Vanhan koiran ruokaan tulisi sisältyä runsaasti laadukasta proteiinia, rasvoja ja öljyjä - paras senior koiranruoka täyttää nämä kaikki tarpeet.

Rasvojen laatu korvaa määrän. Laadukkaat öljyt huolehtivat vanhan koiran nivelten liikkuvuudesta ja ylläpitävät lemmikin toimintakykyä, sillä ne ovat välttämättömiä voiteluaineita nivelille sekä rustolle.

Aivan kuten ihmisillä, myös koiran iho ohenee sen vanhetessa. Vaikka ryppyjä ei näekään, alkaa koiran iho vanhetessaan menettää joustavuuttaan ja turkin kiilto haalistuu siinä samalla, jos ruokavalio ei ole seniorille sopivaa. Laadukkaat Omega-3 rasvahapot huolehtivat, että iho ja turkki pysyvät kunnossa myös vanhemmalla iällä.

Vanhan koiran ruoka on usein kana proteiini pohjainen, sillä kun koiralle kertyy ikää, hidastuvat myös sen ruuansulatuskanavan toiminnot. Olisikin tärkeää syöttää suolistoystävällistä ruokaa, joka sulaa hyvin ja melko nopeasti. Liian väkevä ruoka saattaa viipyä elimistössä liian kauan, kun ruuansulatuskanava ei pysty käsittelemään sitä enää samalla tavalla, mikä saattaa johtaa esimerkiksi suolistotulehduksiin.

Vähärasvainen koiranruoka täyttää vanhan koiran kylläisyydentunteen. Annoskoko pysyy ikääntyvän koiran kannalta riittävänä eikä kehoon päädy ylimääräistä energiaa.

Koiralle voi tarjota myös vaikkapa puuroa tai muita “tyhjiä kaloreita oman kevyt täysravinnon lisänä, jolloin kylläisyyden tunne varmasti täyttyy, mutta koiran ylipaino ja sen mukana tulevat sairaudet voidaan välttää.