Valokuvauksen aiheena koirat

Heidi_salo_koirat

Valokuvaus harrastuksena on ainakin itselleni todella antoisaa, varsinkin silloin, kun kuvasta tulee juuri sellainen kuin oli suunniteltukin. Koirien ja muiden lemmikkieläinten valokuvaus on minulle mieluisinta, koska eläimet ovat kuvissa aina luonnollisia omia itsejään. Omista koirista valokuvia tulee otettua melko useinkin ja viime vuosina olen ottanut kuvia myös kavereiden, perheenjäsenten ja tuttavien koirista harrastusmielessä. Parhaiten kuvat yleensä onnistuvat, kun kameran ottaa mukaan vaikka metsälenkille tai uintireissulle ja ottaa kuvia koirista niiden touhutessa omiaan. Koirien huomion kameraan päin kiinnitän usein kutsumalla nimeltä, heittämällä herkun tai lelun maahan sekä kehumalla. Mutta usein on todella päivästä kiinni miten omat koirani tykkäävät kuvissa poseerata.

Koiran_tassut

Myös erilaiset yksityiskohdat ja tarkennetut kuvat ovat minulle mieleisiä. Esimerkiksi tarkat kuvat silmistä, tassuista tai kuonosta erilaisten kuvasarjojen jatkoksi tuovat kivaa vaihtelua normaaleihin potrettikuviin. Erilaisilla taustoilla, kuvakulmilla, valotuksilla ja tarkennuksilla kuvista saa hyvinkin erilaisia. Useimmiten otan kuvia niin sanotusti koiran tasolta, jolloin esimerkiksi istun itse maassa ja koira on parin metrin päässä kamerasta joko seisten, istuen tai touhuillen omiansa.

Tollerit

Liikekuvat ovat helppoja toteuttaa, mutta haastavampia tarkennuksen kannalta. Koiran tai koirat voi jättää metrien päähän ja pyytää luo, jolloin kuvaan saa mukavasti liikettä. Leikit, pelit ja uinti tuovat myös oman liikkeensä kuviin. Omassa kamerassani on automaattitarkennus, joka helpottaa jo kovasti liikekuvien tarkennusta. Myös eri elementit, kuten oma suosikkini vesi, esiintyvät monissa ottamissani kuvissa.

Koirat_uimassa

Tärkeintä on, että valokuvaus pysyy hauskana sekä kuvaajan että kuvattavan mielestä. Eläinten kanssa pakotus kuviin ei ole ratkaisu, vaan palkitseminen ja positiivisuus on ehdottoman tärkeää, mikäli mielii saada iloisia kuvia. Usein tilannekuvat ovat kameraa arastelevan koiran pelastus ja mikäli koira tykkää poseerata tai keskittyy hyvin omistajaansa, voi potrettikuva olla se paras vaihtoehto. Toisen ihmisen avustus kuvaustilanteissa on myös usein tärkeää, jolloin kuvat voidaan saada napattua helpostikin. Itse tykkään välillä jälkikäsitellä kuvia, lisätä väriä tai valoefektiä, poistaa varjoja sekä rajata ja kiertää esimerkiksi taustalla näkyvän horisontin suoraksi. Näillä perusvälineillä kuvista saa omanlaisiaan ja persoonallisia. Paras työkalu kuvan muokkaukseen voi siis hyvinkin olla se yksinkertaisin ohjelma tietokoneella tai tabletissa.

Ja koska kuva kertoo aina enemmän kuin tuhat sanaa, tässä vielä loppuun muutamia koirakuvia tästä kesältä!

Kultaiset

Pusu_koiralle

Mustat_koirat