Thaimaan norsuista

Kävimme työ- ja ystäväporukalla yhtenä lauantaina Elephant Nature Park- nimisessä paikassa. Elephant Nature Park on julmuuksilta pelastettujen norsujen turvasatama n. 60km Chiang Maista. Puistossa on tällä hetkellä 64 norsua joista neljä on syntynyt paikan päällä. Kaikki muut yksilöt on ostettu tai takavarikoitu entisiltä omistajiltaan. Yleisimpiä tapoja käyttää norsuja on raskaissa metsätöissä (tätä tapahtuu edelleen runsaasti esim. Myanmarissa), norsusafareilla ja kaduilla rahan kerjäämiseen turisteilta. Suurimmalla osalla norsuista on entisen elämän muistona pysyviä vammoja ja osa on jopa sokeita. Nyt norsujen suojelualueena toimivassa laaksossa norsut saavat olla ja ryhmäytyä vapaasti eikä niillä esim. ratsasteta.

Norsu

Norsu on Thaimaan kansalliseläin ja erityisessä asemassa. Sanotaan, että kaikki Thaimaan albiinonorsut ovat kuninkaan omaisuutta eikä niitä saa metsästää. Tosin mitään norsuja ei saa tätä nykyä metsästää mutta salametsästystä tapahtuu. Salametsästäjien tapana olikin harvinaisen albiinonorsun kohdatessaan ajaa se rajan yli esimerkiksi Myanmariin jossa norsun kaato oli nimellisesti sallittua. Tällä hetkellä Thaimaan villinorsukanta on hienoisessa kasvussa mutta elinympäristöjen pirstaloituminen on suurin vakava villinorsukannan elpymistä rajoittava tekijä.

Norsut

Jokaisen Thaimaan- ja muunkin Aasian maan matkaajan on hyvä tietää muutama seikka norsuista. Norsusafareita tarjotaan turisteille paljon ja moni sellaiselle lähteekin, onhan norsu upea eläin ja monesti pienempiä villieläimiä pääsee näkemään lähempää norsun selästä kuin jeepin kyydissä ollessa. Norsu ei kuitenkaan ole kesy eläin. Norsu voi muodostaa luottamussuhteen yhden ihmisen, mahoutin, kanssa. Kun norsu luottaa mahoutiinsa, saattaa se päästää tämän selkäänsä. Ainoa tapa saada norsu kantamaan selässään vieraita ihmisiä on saada se pelkäämään enemmän kieltäytymisen seurauksia kuin noita ihmisiä. Norsusafareilla käytetyt norsut on ”koulutettu” väkivalloin, ”their spirit is broken” kuten thaimaalaiset sanovat. Jokainen norsulla ratsastaja tukee osaltaan aina vaan uusien norsun poikasten riistoa äidiltään ja sitä fyysistä väkivaltaa jolla norsu saadaan tottelemaan. Monesti poikanen kuolee ”koulutuksen” aikana ja ne jotka selviävät eivät ole enää sielultaan norsuja.

Norsu_1

Mikäli norsut kiinnostavat, on Thaimaassa monia paikkoja joissa norsuilla ei ratsasteta mutta niitä voi muuten ihailla läheltä, niiden kanssa voi kävellä ja niitä voi pestä ja ruokkia. Suosittelen ottamaan selvää norsukohteesta ennen retken varaamista ja välttämään paikkoja joissa norsuilla ratsastetaan tai niillä teetetään muita temppuja. Yhtään enempää fyysisesti ja psyykkisesti nujerrettua norsua ei tarvita.

www.elephantnaturepark.org