Mikä on lemmikin tarkoitus?

Tässä yhtenä päivänä pohdiskelimme taas sitä, että kuinka kissojen hoito järjestetään, jos intoudumme kesälomalla lähtemään muutamaksi päiväksi vähän kauemmas. Asian tiimoilta eräs tuttava tuli kysyneeksi, että eikö elämä olisi helpompaa ilman kotieläimiä. Ajatus sai pysähtymään, ei helpompaa elämää, vaan karvakavereiden merkitystä.

Kissa_makaa

Olemme asuneet emännän kanssa kimpassa kohta 30 vuotta ja taloudessa on aina ollut useampikin kissa. Varsinkin lapsettomalle pariskunnalle lienee tyypillistä, että eläimistä tulee ikään kuin lapsia ja niitä alkaa mielessään inhimillistää. Meille kissat ovat rakkaita perheenjäseniä, joiden tempauksista ja luonteenpiirteistä jaksetaan jaaritella muillekin. Mahtaa olla muuten ikävystyttävää kuunneltavaa sellaiselle, joka ei ole kissojen lumoihin langennut.

Kaupunkilaiskissojen funktio tuholaisten hävittäjänä on varsin vähäinen, mutta masennusta tai apatiaa ne torjuvat tehokkaasti. Läheisyyttä, lämpöä ja monenlaista positiivista mielenvirettä ne antavat olemuksellaan pelkästään köllötellessään takkatulen ääressä. Tyytyväinen ja onnelliselta vaikuttava katti tuo omistajalleen tunteen, että tässä talossa asiat ovat kunnossa.

Terapiakissoja ja kaverikoiria on alettu käyttää pitkäaikaissairaiden ja vanhuksien hoidossa tai rauhoittelemassa hammaslääkäriä pelkääviä lapsia. On tehty tutkimuksia, joiden mukaan lemmikkieläimet laskevat ihmisten verenpainetta, vähentävät stressiä tai vaikuttavat jopa kolesteroliarvoihin suotuisasti. Sanomattakin on selvää, että ne lievittävät myös yksinäisyyden tunnetta niiden kohdalla, joilla ei elämässään ole perhettä tai ystäväpiiriä.

Loppujen lopuksi huomaan, että tästä aiheesta on vaikea kirjoittaa mitään, mikä tuntuisi järkevältä. Ongelmiinsa ja liikaa omaan napaansa tuijottavalle, kiireiselle nykyihmiselle lemmikki antaa muuta ajateltavaa, tarpeellisen hengähdystauon ihmisten kaoottisesta tohinasta. Eläinten maailmasta voi oppia paljon.  Paras, jos siteeraan tähän lopuksi omaa lauluani, jossa olen ehkä ymmärtänyt jotain, mitä en nyt pysty selittämään.

Ihminen katsoo ihmeissään, kauneuteen ja julmaan
ei tarvitse lähteä etsimään, tämä kaikki eteen tuodaan.
Kissa katsoo ikkunasta pihaan, pienen ja suuren väliä ei oo,
pimeä ja valo, ne vaihtuu vaan, juoksua ja unta ja elämää, joo

Suurenmoista Jeeves, elämä on niin suurenmoista Jeeves
Silmät auki mies, elämä on niin suurenmoinen tie.