Kotikatti ei ole katukatti 

Meidän perheessämme on viime aikoina keskusteltu kovasti katukatti Bobin tarinasta. Kysehän on maailmanmenestykseksi sekä kirjana että ilmiönä nousseesta lontoolaiskissasta ja hänen isännästään, katusoittaja James Bowenista.

Katukatti Bob – Kissa, joka muutti elämäni on koskettava tositarina huumeriippuvuuden kanssa kamppailevasta kaverista, joka ottaa aluksi väliaikaisesti hoiviinsa huonokuntoisen kulkukissan. Ajan myötä muusikosta ja eläimestä tulee tietysti parhaat ystävykset  ja lemmikistä koituva vastuu ja toisaalta sen tarjoama toveruus nostavat huonossa hapessa olleen miehen lopulta jaloilleen.

 

Bowen kertoo kirjassaan, kuinka kissa kaikista yrityksistä huolimatta seurasi aina häntä kaupungin katusoittopaikalle ja niinpä kaksikosta tuli nähtävyys. Katusoittajan laariin satoi rahaa, mutta julkisuutta seurasi myös kanssaihmisten kateus. Rauhallisesti istuskelevaa Bob-kattia väitettiin huumatuksi ja kaltoin kohdelluksi ja kumppanuksia yritettiin kaikin tavoin erottaa toisistaan. Bowenin nettivideoita katsellessa huomaa, kuinka  iisisti viiksivallu ihmisiin suhtautuu ja istuu kuin tatti isäntänsä olalla. Se on varmasti ehtinyt kokea niin kovia, että on päättänyt tosissaan pitää kiinni siitä yhdestä ihmisestä, jolta on saanut lämpöä ja rakkautta.

No vaimo tietysti kaikkeen tähän tuumii, että lähde sinäkin Hämeenlinnan kävelykadulle soittamaan ja ota Terho mukaan. Kissan viikset, sanon minä. Kotikatti ei ole katukatti. Terho pelkää puiston reunassa pyyhältävien mopojenkin ääntä niin paljon, että piiloutuu lipaston alle. Se saisi varmaan elämänsä hepulin, jos joutuisi kaupungin vilinään.


Onerva osaa sentään tehdä yhden saman tempun kuin tuo niin kuuluisa katukatti Bob. Onsku nimittäin antaa yläfemman.  Aamulla kun nousen keittelemään kahvia, pizzalaatikon päällä nukkunut tyttö tekee venytykset ja ojentaa käpälänsä, jota minä sitten lättään.
Ele on hieno , mutta ikäväkseni minun on kerrottava, että Onerva ei tietenkään koskaan toista tätä manooveriä, kun haluamme esitellä sitä muille ihmisille. ”Yläfemma, yläfemma” me hoemme vaimon kanssa kuin mielipuolet, Onerva tuijottaa kysyvästi ja vieraat pyörittelevät silmiään.

Ehkä Onervan tai Terhon ei tarvitse tottua liikenteeseen tai oppia temppuja. Ehkä niiden elämä on ollut niin paljon helpompaa kuin katukatti Bobilla.