Kotiemme massamurhaajat

Parisen vuotta sitten uutisoitiin, että kissat tappavat pelkästään Jenkeissä noin 3,7 miljardia lintua ja jopa 20,7 miljardia pikkunisäkästä. Nature Communications -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin, että kotikissa on luultavasti suurin ihmisen tavalla tai toisella aiheuttama lajien tappaja ja jättää taakseen muun muassa elinympäristön kutistumisen, maatalouden kemikaalit ja metsästyksen.

Kissa139

Washingtonin Smithsonian-instituutin biologianyksikön johtamassa tutkimuksissa tarkasteltiin kissojen saalistustottumuksia. Niiden mukaan Pohjois-Amerikassa tai Euroopassa ulos pääsevät lemmikkikissat tappavat keskimäärin 30 - 47 lintua ja 177 - 299 nisäkästä vuosittain per yksilö.

Kovin suurelta tuntuvat nämä luvut, mutta kai ne sitten totta ovat. Maaseudulla ja metsänreunassa asuessamme katit toivat näytille muutaman siivekkään vuodessa. Pahin kokemus taisi olla, kun kerran kauppareissulta palatessamme kuisti näytti siltä kuin höyhentyyny olisi räjähtänyt. Nurkasta löytyi sitten päätön pöllönraato. Taisi olla joku siipirikko, arvelimme, koska jotenkin tuntui mahdottomalta, että kissa olisi muuten saanut pöllön kiikkiin.

Kyllähän kissat lintuja himoitsevat. Molemmat viiksivallumme kyttäävät ikkunasta puutarhassa lentelevää porukkaa ja Terho pitää kummallista ääntä, jota kutsumme ”vötvötykseksi”. Jonkinlaista turhautunutta huokailua se kaiketi on.  Parisen viikkoa sitten pihassamme käyskenteli fasaani, joka painui piiloon tontin reunalla olevaan pusikkoon. Siitä asti on Terho mennyt joka ikinen päivä pusikon juureen odottamaan, josko lintua vielä näkyisi.

Nykyiset kaupunkilaiskissamme eivät ole maatiaisserkkujensa veroisia metsästäjiä. Kun Terho on kuitenkin kiinni narussaan ja Onerva viihtyy lähinnä enää kuistin kynnyksellä, emme ole huolissamme lemmikkiemme murhanhimosta. Pikemmin tulee mieleen, että joku fasaani äkkiä nokkii hölmöltä ragdollilta silmät päästä. Mutta sinisilmäisiähän me olemme, kissojen ottovanhemmat.

Kissa139

Luonnonsuojelijat nostavat silloin tällöin esiin kissan roolin uhanalaisten lintujen tappajana. Joidenkin kissanomistajien näkökulmasta ehkä tuntuu, että kärpäsestä ollaan tekemässä härkästä, mutta kun määrä todellakin on noin suuri, niin eihän se sitä ole.

Lainsäädäntökin on maassamme nykyään yksiselitteinen. Kissa ei saa olla edes omalla maalla vapaana kuin ”kotipiirissä”. Taajamassa se ei saa kulkea ilman valvontaa ollenkaan. Jos kissa tappaa vaikka teeren tai sen poikasen, niin omistaja on vastuussa ja seurauksena ovat sakot.

Kissa on siis etenkin lintujen pesimäaikaan hyvä pitää kytkettynä ja muutenkin on aihetta ottaa lusikka kauniiseen käteen, ei siitä mihinkään pääse.