Kissako muka naukuu vain ihmiselle?

Karvapäiden käyttäytymisestä, äänistä ja eleistä saa jatkuvasti lukea erilaisia tulkintoja niin lehdistä kuin netistäkin. Välillä tulee miettineeksi, että kuinkahan tieteellisiin tutkimuksiin niissä esitetyt faktat perustuvat.

Viimeksi törmäsin sepustukseen, jossa ihan pokkana väitettiin, että kissa naukuu vain ihmiselle, mutta ei lajitovereilleen. Kolmenkymmenen vuoden kokemuksellani sanoisin, että tällainen lausunto on täyttä puppua. Jos ette usko, niin tulkaa kylään.

Kissa

Ragdollimme Terho hölkkää ensimmäiseksi ulos päästyään naapurin tontin rajalle ja alkaa maukua niin vietävästi. Melu ei takuulla ole tarkoitettu naapurin nuorelle isännälle tai hänen morsiamelleen, vaan talon kissalle, jonka nimi on Astra. Jos Astra ei ole himassa eli pihalla, Teukka lönköttelee seuraavaan mielipaikkaansa, eli toisen naapurimme aidan vierustalle. Konsertti alkaa taas ja toiselle katille sekin on suunnattu.

Mukavaa on tietysti lukea siitä, että jos kissa nuolee isäntänsä päätä, niin kyseessä on voimakas kiintymyksen ele. Sen verran ahkerasti Onerva kuitenkin lipoo meikäläisen pälvikaljua, että olen alkanut epäillä sen rakastavan hilsettä tai hilsettä poistavan hiusveden makua.

Mielenkiintoinen on sekin väite, että kissa hinkkaa ihmisen housunlahkeita ja jalkoja, koska isäntä tai emäntä tuoksuu sen mielestä omituiselle. Eläin haluaa näin tartuttaa oman turvallisen hajunsa ihmiseen. Kai minä sitten tuoksun aina omituiselle, koska Terho luuttuaa minut edellä kuvatulla tavalla joka ikisenä aamuna, kun keittelen kahvia.

Kissa

Yhdellä nettisivulla kehotettiin siristelemään kissalle silmiä, koska se tekee eläimen olon turvalliseksi. Kehtaisiko tuollaista kokeilla? Kissoille voi kuulemma myös maukua takaisin. Taidan sentään jättää väliin.

Kissojen ääntelyistä ja eleistä lukemani jutut voin kyllä yleensä allekirjoittaa, ovathan ne aika universaalia kamaa. Yksi erikoisuus meidän taloudessamme kuitenkin on. Pikku Onerva sanoo erittäin kovaan ääneen Njam Njam Njam, ennen kuin se oksentaa pihalla popsimansa ruohonsilput eteisen matolle. Ja sanoo sen tosiaankin niin, että nuo j-kirjaimetkin kuuluvat selvästi kuin selkokielisissä uutisissa. Mahtaa olla ainoa laatuaan maailmassa, epäilen minä.