Karvakaverin leluilla vaihteleva menestys

Monenlaista härpäkettä, pompulaa ja kumihiirtä on hankittu vuosien varrella kissojen viihdyttämiseksi. Pääsääntöisesti tuntuu siltä, että erilaisten jyrsijöiden jäljitelmät ohitetaan vailla suurempaa kiinnostusta olankohautuksella, vaikkakin ne jostakin omituisesti syystä usein tuntuvat vaihtavan paikkaa talossa. Voit olla varma, että astut jonkun kumisiilin päälle keittiössä juuri silloin, kun olet siirtämässä tulikuumaa ruoka-astiaa uunista pöydälle.

Kissanlelu

Yksi parhaista keksinnöistä on pieniä reikiä täynnä oleva pallo, jonka sisälle voi laittaa makupalatabletteja. Sitä ainakin ragdollimme Terho jaksaa jonkun aikaa pyöritellä. Laitteessa on kyllä säätövaraa, mutta ikäväksemme ei juuri ihan sopivaa aukkoa siihen saa. Jos holet on säädetty liian pienelle, makupaloja ei tipahtele ja kissa alkaa karjua. Seuraavan naksautuksen jälkeen tabletit lentelevät boltsista jo parin pyöräytyksen jälkeen. Miksi emme muuten ole koettaneet esimerkiksi pienentää niitä biittejä tai kokeilleet toisenlaista makupalaa? Ehkä viitseliäisyydellä on rajansa.

Paljonhan markkinoilla on tarjolla erilaisia kissan viihdyttämiseksi kehiteltyjä laitteita. Olimme niin mielissämme, kun hommasimme läpinäkyvän muovihässäkän, jonka sisällä olevaa palloa Onerva tykkäsi tökkiä. ”Onerva pelaa”, huokasimme onnellisena, kun kirjahyllyn nurkilta kuului vyöryvän pallon lorinaa. Valitettavasti tätä auvoa kesti vain muutaman viikon. Mahtaisiko värkki taas innostaa, jos sen pitkän tauon jälkeen kaivaisi kellarista esiin?

Ihan tavallinen pahvilaatikko on aina kova juttu. Sen voi laittaa keskelle lattiaa ja leikata siihen pienen ikkuna-aukon. Kaksi kissaa keksii lodjun kanssa tekemistä , kun toinen on sillä ja toinen ei.

Kissa_laatikossa

Yksi jo pitkään menestyksekäs lelu on lasersäde, jonka luomaa pistettä varsinkin Terho jahtaa pää kolmantena jalkana. Kannattaa kyllä hiukan miettiä, mihin sillä vehkeellä osoittaa, koska ragdollilla ei ole jarruja. Väline on kätevä myös silloin, kun kissa pitää saada pois vaikka television takaa johtokasasta tai kellarin hyllyköiden alta.

Totuushan on kuitenkin, ettei mikään lelu korvaa viitseliäisyyttä. Keppi, jossa on narun päässä pallo, höyheniä tai oikeastaan ihan mitä tahansa ja mitä isäntä tai emäntä jaksaa heilutella, on viiksivalluille mieluisin. Yhdessä leikkiminen on kissoistakin ihan parasta.