Häiritsevä haukku

Naapurillamme on kaksi hirvikoiraa. Asumme koulun läheisyydessä ja koirat haukkuvat kaikkea näkemäänsä ja dominoivat liikkumistamme omassa pihassamme. Ovatko koirat peloissaan ja stressaantuneita? Mitä voimme tehdä kun naapuri ei tunnu ymmärtävän?

Omistaja ei asiaa ymmärrä, mutta olikohan hänelle vielä puhuttu? Ensiksi kannattaa ystävällisesti selittää, että haukkuminen näin jatkuvana ja voimakkaana on naapurustoa häiritsevää. Mykkyyttä ei vaadita, mutta kohtuus kaikessa. Hirvikoirat kuten muutkin metsästävät pystykorvat ovat rotunsa puolesta haukkuherkkiä. Yksilölliset erot ovat suuria, lähes laidasta laitaan, mutta herkkähaukkuisuus ei tarkoita sitä, etteikö asialle voisi tehdä mitään.

Koira haukkuu

Ovatko koirat aina vain pihallaan/tarhassa? Jos koirat eivät saa lenkkeillä päivittäin, ne purkavat energiaansa vahtimishaukkumiseen. Piha- tai tarhaoleilu ei missään nimessä riitä millekään koiralle liikunnaksi! Lenkin jälkeen koirat rentoutuvat ja lepäilevät mielellään, ja ohikulkijoiden vahtiminen ja haukkuminen jää vähemmälle. Lisäksi koiria opetetaan olemaan haukkumatta, mikä vaatii omistajalta hieman panostamista, ja se on taas oma aiheensa. Koska olette lähinaapureita, teidän olisi hyödyllistä luoda koiriin ystävälliset suhteet: omistajan mukana ollessa kävisitte niitä rapsuttelemassa ja antamassa namipaloja. Näin koirat eivät pitäisi teitä vieraina ja pois hätisteltävinä tyyppeinä.

Syynä on siis sekä rodulle tyypillinen alttius haukkumiseen mutta myös koirien turhautuminen, mikä kyllä tarkoittaa jonkinlaista stressiä - samoin kuin se, ettei niitä ole opetettu olemaan haukkumatta. Jos ongelma ei ratkea ystävällisellä puheella, kannattaa kysellä muidenkin naapureiden mielipiteitä. Mikäli asiaa on lähdettävä ajamaan eteen päin, on eduksi kun mukana on muitakin.

Jatkuva haukkuminen on katsottavissa järjestyshäiriöksi, jolloin asiasta voi tehdä ilmoituksen poliisille. Mikäli epäilee suoranaista eläinsuojelurikkomusta, voi ottaa yhteyttä vapaaehtoiseen eläinsuojeluvalvojaan. Lähimmän eläinsuojeluvalvojan yhteystiedot löytyvät Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton nettisivuilta. (www.sey.fi) Myös kaupungin- tai kunnaneläinlääkäri hoitaa eläinsuojeluasioita.

Haukkumisongelman ratkaiseminen ei useinkaan ole helppoa - ja siksi sitä niin yleisesti esiintyy. Joskus takana voi olla naapurien turhaakin herkkäkorvaisuutta tai koira-antipatiaa, mutta valitettavan usein syynä on vain koiranomistajien itsekkyys ja välinpitämättömyys. Ja kyse on tosiaan välinpitämättömyydestä sekä muita ihmisiä että omia koiria kohtaan.