DreamPetStore

Sivu:
  1. 1
  2. 2

Artikkelit 1-10 / 20

Nouseva


Kissako muka naukuu vain ihmiselle?

Karvapäiden käyttäytymisestä, äänistä ja eleistä saa jatkuvasti lukea erilaisia tulkintoja niin lehdistä kuin netistäkin. Välillä tulee miettineeksi, että kuinkahan tieteellisiin tutkimuksiin niissä esitetyt faktat perustuvat.

Viimeksi törmäsin sepustukseen, jossa ihan pokkana väitettiin, että kissa naukuu vain ihmiselle, mutta ei lajitovereilleen. Kolmenkymmenen vuoden kokemuksellani sanoisin, että tällainen lausunto on täyttä puppua. Jos ette usko, niin tulkaa kylään.

Kissa

Ragdollimme Terho hölkkää ensimmäiseksi ulos päästyään naapurin tontin rajalle ja alkaa maukua niin vietävästi. Melu ei takuulla ole tarkoitettu naapurin nuorelle isännälle tai hänen morsiamelleen, vaan talon kissalle, jonka nimi on Astra. Jos Astra ei ole himassa eli pihalla, Teukka lönköttelee seuraavaan mielipaikkaansa, eli toisen naapurimme aidan vierustalle. Konsertti alkaa taas ja toiselle katille sekin on suunnattu.

Mukavaa on tietysti lukea siitä, että jos kissa nuolee isäntänsä päätä, niin kyseessä on voimakas kiintymyksen ele. Sen verran ahkerasti Onerva kuitenkin lipoo meikäläisen pälvikaljua, että olen alkanut epäillä sen rakastavan hilsettä tai hilsettä poistavan hiusveden makua.

Mielenkiintoinen on sekin väite, että kissa hinkkaa ihmisen housunlahkeita ja jalkoja, koska isäntä tai emäntä tuoksuu sen mielestä omituiselle. Eläin haluaa näin tartuttaa oman turvallisen hajunsa ihmiseen. Kai minä sitten tuoksun aina omituiselle, koska Terho luuttuaa minut edellä kuvatulla tavalla joka ikisenä aamuna, kun keittelen kahvia.

Kissa

Yhdellä nettisivulla kehotettiin siristelemään kissalle silmiä, koska se tekee eläimen olon turvalliseksi. Kehtaisiko tuollaista kokeilla? Kissoille voi kuulemma myös maukua takaisin. Taidan sentään jättää väliin.

Kissojen ääntelyistä ja eleistä lukemani jutut voin kyllä yleensä allekirjoittaa, ovathan ne aika universaalia kamaa. Yksi erikoisuus meidän taloudessamme kuitenkin on. Pikku Onerva sanoo erittäin kovaan ääneen Njam Njam Njam, ennen kuin se oksentaa pihalla popsimansa ruohonsilput eteisen matolle. Ja sanoo sen tosiaankin niin, että nuo j-kirjaimetkin kuuluvat selvästi kuin selkokielisissä uutisissa. Mahtaa olla ainoa laatuaan maailmassa, epäilen minä.

Kommentit | Bloggarit: AP Sarjanto Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Kotiemme massamurhaajat

Parisen vuotta sitten uutisoitiin, että kissat tappavat pelkästään Jenkeissä noin 3,7 miljardia lintua ja jopa 20,7 miljardia pikkunisäkästä. Nature Communications -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin, että kotikissa on luultavasti suurin ihmisen tavalla tai toisella aiheuttama lajien tappaja ja jättää taakseen muun muassa elinympäristön kutistumisen, maatalouden kemikaalit ja metsästyksen.

Kissa139

Washingtonin Smithsonian-instituutin biologianyksikön johtamassa tutkimuksissa tarkasteltiin kissojen saalistustottumuksia. Niiden mukaan Pohjois-Amerikassa tai Euroopassa ulos pääsevät lemmikkikissat tappavat keskimäärin 30 - 47 lintua ja 177 - 299 nisäkästä vuosittain per yksilö.

Kovin suurelta tuntuvat nämä luvut, mutta kai ne sitten totta ovat. Maaseudulla ja metsänreunassa asuessamme katit toivat näytille muutaman siivekkään vuodessa. Pahin kokemus taisi olla, kun kerran kauppareissulta palatessamme kuisti näytti siltä kuin höyhentyyny olisi räjähtänyt. Nurkasta löytyi sitten päätön pöllönraato. Taisi olla joku siipirikko, arvelimme, koska jotenkin tuntui mahdottomalta, että kissa olisi muuten saanut pöllön kiikkiin.

Kyllähän kissat lintuja himoitsevat. Molemmat viiksivallumme kyttäävät ikkunasta puutarhassa lentelevää porukkaa ja Terho pitää kummallista ääntä, jota kutsumme ”vötvötykseksi”. Jonkinlaista turhautunutta huokailua se kaiketi on.  Parisen viikkoa sitten pihassamme käyskenteli fasaani, joka painui piiloon tontin reunalla olevaan pusikkoon. Siitä asti on Terho mennyt joka ikinen päivä pusikon juureen odottamaan, josko lintua vielä näkyisi.

Nykyiset kaupunkilaiskissamme eivät ole maatiaisserkkujensa veroisia metsästäjiä. Kun Terho on kuitenkin kiinni narussaan ja Onerva viihtyy lähinnä enää kuistin kynnyksellä, emme ole huolissamme lemmikkiemme murhanhimosta. Pikemmin tulee mieleen, että joku fasaani äkkiä nokkii hölmöltä ragdollilta silmät päästä. Mutta sinisilmäisiähän me olemme, kissojen ottovanhemmat.

Kissa139

Luonnonsuojelijat nostavat silloin tällöin esiin kissan roolin uhanalaisten lintujen tappajana. Joidenkin kissanomistajien näkökulmasta ehkä tuntuu, että kärpäsestä ollaan tekemässä härkästä, mutta kun määrä todellakin on noin suuri, niin eihän se sitä ole.

Lainsäädäntökin on maassamme nykyään yksiselitteinen. Kissa ei saa olla edes omalla maalla vapaana kuin ”kotipiirissä”. Taajamassa se ei saa kulkea ilman valvontaa ollenkaan. Jos kissa tappaa vaikka teeren tai sen poikasen, niin omistaja on vastuussa ja seurauksena ovat sakot.

Kissa on siis etenkin lintujen pesimäaikaan hyvä pitää kytkettynä ja muutenkin on aihetta ottaa lusikka kauniiseen käteen, ei siitä mihinkään pääse.

Kommentit | Bloggarit: AP Sarjanto Kirjoittanut: Teemu Räsänen


30-senttinen laumanvartija

Olin tässä yhtenä kesälomapäivänä korkeilla telineillä rapsuttelemassa röttelöstämme lateksia, kun maalarin velipoika poikkesi yllättäen käymään ison kultaisen noutajansa kanssa. Tajusin heti, että kissamme ovat ulkoilemassa, joten huikkasin yläilmoista varoituksen, että pidähän koira kunnolla kiinni. ”Kyllä tämä kissojen kanssa toimeen tulee”, mies tuumasi ja paineli nurkan taakse pihalle.

Kissa_koira

Seuraavaksi kuulenkin sitten kaikenlaista älämölöä, vaimoni kauhistuneita huudahduksia, metallin kolinaa ja lasien kilinää. Äijäpaha hölkkää vinhaa vauhtia hurttansa kanssa takaisin kadulle ja pahoittelee, että hänen piti vain tulla morjestamaan.

Könyän telineiltä alas sydän pamppaillen ja arvelen, että koira on vähintäänkin syönyt toisen kateistamme.

Vaimoni tekee selkoa tilanteesta ja tarina onkin vallan toisenlainen. Kun noin 50-kiloinen noutaja pölähti pihaamme, portailla makaileva 30-senttinen Onerva-kissa hyökkäsi välittömästi sen kimppuun. Kissan turkki oli kuulemma mennyt irokeesille ja se oli selkä köyryssä ja sivuttain liikkuen sähissyt itseään noin 15 kertaa isommalle otukselle, joka joutui täydelliseen paniikkiin. Koiraparka yritti karkuun ympäri pihaa ja kaatoi mennessään työkalupakin, parit tikkaat ja kasan tyhjiä maalipurkkeja.

Kyllähän tämä ilmiö on tuttu lähes 30 vuotta katteja pitäneelle, mutta aina se jaksaa ihmetyttää. Netissä pyörii video, jossa pikkuinen kissa uhittelee alligaattorille, joka lopulta perääntyy sen edessä. Eikö näillä viiksivalluilla ole itsesuojeluvaistoa vai onko se eläinten maailmassa lopultakin niin, että tahto ratkaisee? Mielenkiintoista tässä on sekin, että ragdollimme Terho, joka on Onervaa paljon isompi, luikki pensaaseen piiloon sekä koiraa että hävityksen kauhistusta. Talomme sisäisessä kissahierarkiassa Terho on Onervan yläpuolella ja pompottaa sitä miten tahtoo. Ulkopuolisen ”uhan” saapuessa Terho oli kuitenkin paperia ja Onerva oli pihan champion.

Muistelisin takavuosilta, että kissalauman nokkimisjärjestys ei vaikuttanut ennenkään yhtään siihen, kuka oli kovin naama silloin, kun ulkopuolisten kanssa otetaan kontaktia. Minni-kissamme oli pentueensa pahnanpohjimmainen, jolta kesti kaksi vuotta ennen kuin se uskaltautui edes ovesta ulos. Jessen ja Kertun se antoi aina itseään pöllyttää, mutta naapurin kissoille se tarjosi niin kamalaa kyytiä, että en unohda sitä ikinä. On siinä ajattelemista kerrakseen.

Kommentit | Bloggarit: AP Sarjanto Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Karvapäät rakastavat rutiineja

Kissoillakin on tapansa ja meidän talomme viiksivallut tuntuvat noudattavan hyvinkin tarkasti tiettyä kaavaa ja päiväohjelmaa. Kun yläkerrasta alkaa aamulla kuulua isäntäperheen heräämisestä aiheutuvaa kolinaa, Terho hyppää alas tornistaan ja Onerva nojatuolistaan. Kaksikko muodostaa eteiseen vastaanottokomitean, jonka toimintaan kuuluu myös molemminpuolinen naaman ja korvien pesu. Tämä kaikki tapahtuu kello 6.30-6.45. Jos jostakin syystä heräämme tavallista aikaisemmin tai nukumme pitempään, eteisessä ei ole ketään.

Kissat lepäilee

Aamukahvien jälkeen Terho palaa torniinsa, mutta Onervalla on hommia. Tyttökissa alkaa vimmatusti kynsiä kuistin ovea, joka on jo täysin päreinä. Ulos se ei kuitenkaan halua, vaan yläkertaan ”pukeutumaan” emännän kanssa. Toimenpiteeseen sisältyy juoksu portaita ylös ja hyppy makuuhuoneen sängylle, jossa kissaa pitää kuulemme heitellä ja leipoa oikein olan takaa.

Onervan iltahomma on käynti kellarissa. Arvelen, että se on jossakin vaiheessa saanut siellä kiinni jonkun ötökän tai kellarisiiran, koska tyttö makaa portailla ja tuijottaa hievahtamatta seinässä olevaan halkeamaan. Tähän kyllästyttyään se ottaa nokoset korituolissa. Nukkumaanmenoaikaan Onerva ei tule omin jaloin pois kellarista, vaikka huutelisimme ovensuussa päät punaisina. Se pitää hakea, ottaa syliin ja kantaa nojatuoliin nukkumaan.

Kissa laatikossa

Kesäsin Terhon päiväohjelma on suhteellisen yksinkertainen. Se haluaa ulos ja sisään mahdollisimman monta kertaa. Talutamme sen valjaissa pihalle ja kiinnitämme liekaan. Pikkuäijä hölkkää rivakasti aidalle ja alkaa vimmatusti huutaa anovalla äänellä. Arvelemme sen kutsuvan Astraa, naapurin kissaa, jota Terhon touhut ikävä kyllä kiinnostavat valitettavan vähän.

Teukan koreografiaan pihalla kuuluu päivystys perennapenkin korkealla kivellä, veden hörppiminen kastelukannuista (mitkään kantamamme juoma-astiat eivät tietenkään kelpaa), sekä puutarhakalusteisiin kietoutuminen. Noin puolen tunnin ulkoilun jälkeen äijä haluaa sisään, mutta sitten taas heti ulos ja sama rumba jatkuu.

Poikakissan iltatoimet ovat niin ikään aina samat. Keittiön pöydillä vaeltelu on mukavaa ja siellä pitää pureskella kaikkea, etenkin muovipusseja. Tämän jälkeen se hyppää tv-ryhmän pöydälle pudottelemaan kaukosäätimiä ja kyniä. Iltahalailujen jälkeen poika kiipeää torniinsa ja ummistaa silmät. Kohta on taas uusi päivä.

Kommentit | Bloggarit: AP Sarjanto Kirjoittanut: Teemu Räsänen

 

Mikä on lemmikin tarkoitus?

Tässä yhtenä päivänä pohdiskelimme taas sitä, että kuinka kissojen hoito järjestetään, jos intoudumme kesälomalla lähtemään muutamaksi päiväksi vähän kauemmas. Asian tiimoilta eräs tuttava tuli kysyneeksi, että eikö elämä olisi helpompaa ilman kotieläimiä. Ajatus sai pysähtymään, ei helpompaa elämää, vaan karvakavereiden merkitystä.

Kissa_makaa

Olemme asuneet emännän kanssa kimpassa kohta 30 vuotta ja taloudessa on aina ollut useampikin kissa. Varsinkin lapsettomalle pariskunnalle lienee tyypillistä, että eläimistä tulee ikään kuin lapsia ja niitä alkaa mielessään inhimillistää. Meille kissat ovat rakkaita perheenjäseniä, joiden tempauksista ja luonteenpiirteistä jaksetaan jaaritella muillekin. Mahtaa olla muuten ikävystyttävää kuunneltavaa sellaiselle, joka ei ole kissojen lumoihin langennut.

Kaupunkilaiskissojen funktio tuholaisten hävittäjänä on varsin vähäinen, mutta masennusta tai apatiaa ne torjuvat tehokkaasti. Läheisyyttä, lämpöä ja monenlaista positiivista mielenvirettä ne antavat olemuksellaan pelkästään köllötellessään takkatulen ääressä. Tyytyväinen ja onnelliselta vaikuttava katti tuo omistajalleen tunteen, että tässä talossa asiat ovat kunnossa.

Terapiakissoja ja kaverikoiria on alettu käyttää pitkäaikaissairaiden ja vanhuksien hoidossa tai rauhoittelemassa hammaslääkäriä pelkääviä lapsia. On tehty tutkimuksia, joiden mukaan lemmikkieläimet laskevat ihmisten verenpainetta, vähentävät stressiä tai vaikuttavat jopa kolesteroliarvoihin suotuisasti. Sanomattakin on selvää, että ne lievittävät myös yksinäisyyden tunnetta niiden kohdalla, joilla ei elämässään ole perhettä tai ystäväpiiriä.

Loppujen lopuksi huomaan, että tästä aiheesta on vaikea kirjoittaa mitään, mikä tuntuisi järkevältä. Ongelmiinsa ja liikaa omaan napaansa tuijottavalle, kiireiselle nykyihmiselle lemmikki antaa muuta ajateltavaa, tarpeellisen hengähdystauon ihmisten kaoottisesta tohinasta. Eläinten maailmasta voi oppia paljon.  Paras, jos siteeraan tähän lopuksi omaa lauluani, jossa olen ehkä ymmärtänyt jotain, mitä en nyt pysty selittämään.

Ihminen katsoo ihmeissään, kauneuteen ja julmaan
ei tarvitse lähteä etsimään, tämä kaikki eteen tuodaan.
Kissa katsoo ikkunasta pihaan, pienen ja suuren väliä ei oo,
pimeä ja valo, ne vaihtuu vaan, juoksua ja unta ja elämää, joo

Suurenmoista Jeeves, elämä on niin suurenmoista Jeeves
Silmät auki mies, elämä on niin suurenmoinen tie.

Kommentit | Bloggarit: AP Sarjanto Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Tarua ja vähän tottakin ragdolleista

Ragdoll eli ”räsynukke” on 1960-luvulla Kaliforniassa kehittynyt kissarotu, jonka edustajilla on siniset silmät ja joviaali mielenlaatu.  Heimon kantaäiteenä pidetään valkoista, angoratyyppistä ja hiukan huikentelevaista kotikissaa nimeltä Josephine, joka pyöräytti maailmalla läjän pentuja varsin kirjavan uroskatraan avustuksella. Perimätiedon mukaan isäehdokkaiden joukossa on ollut monenlaista veijaria burmankissoista pyhään birmaan. Oli niin tai näin, tästä telmimisestä kehkeytyi lopuksi ihan virallinen ragdoll, mikä taitaa edelleenkin olla myös Suomen suosituin kissarotu.

Ragdoll

Eihän meidän pitänyt mitään rotukissaa hommata. Maatiaisista oli aina tykätty, eikä sen kummempaa kaivattu. Sitten kävi niin, että kolmesta katistamme kaksi kuoli lyhyen ajan sisällä vanhuuteen, toinen 18-kesäisenä ja toinen 21-vuotiaana. Nuorin kissamme, joka oli kunnioitettavassa iässä (15) sekin, masentui ja alkoi murjottaa kaverin puutteessa. Yritimme kysellä pennun perään sieltä täältä, mutta eipä sattunut juuri sillä hetkellä ketään löytymään. Tuskissamme turvauduimme oikein ragdoll-kasvattajaan ja saimme Terhon.

Kissatarhassa ihastuin siihen, että räggäriurokset olivat todella komean kokoisia. Sieluni silmillä näin, kuinka Teukastakin kasvaisi 10-kiloinen komistus. Kuuteen kiloon tuo jäi, mutta kaunis se on kyllä.

Rodun nimihän juontuu tästä ominaisuudesta, että se syliin nostettaessa valahtaa ihan veltoksi. Totta se on. Terho antaa naapurin lasten roikottaa itseään ihan miten päin vaan ja rentous paistaa sen olemuksesta muutenkin. Nukkuma-asentonsa ovat vähintäänkin äijämäisiä ja parhaimmillaan jopa jotenkin ruokottomia.

Ragdolleja ylistetään lempeästä luonteesta ja tässäkin mielessä Terho kyllä on lunastanut kaikki odotukset. Kissa on erittäin kiltti, suhtautuu niin ihmisiin kuin muihinkin eläimiin rauhallisen uteliaasti tai sitten totaalisen yhdentekevästi. Minkäänlaista kynsimistä, puremista, sähisemistä tai muuta kiukuttelua ei ole poika 8-vuotiaan elämänsä aikana osoittanut. Ainoa, mille se murisee, on Hämeenlinnan kaupungin lumiaura. 

Sanovat, että ragdoll oppii helposti samoja temppuja kuin vaikkapa koirakin. Minusta tuntuu, että meidän Terho ei opi kyllä yhtään mitään. Päivittäiset rutiinit tuntuvat tulevan sille aina täytenä yllätyksenä. Joka ikisenä päivänä se huutaa päästäkseen ulos, mutta kun otan käteeni kissanvaljaat, niin elukkaparka katsoo kysyvästi, että mikäs se tuo sitten on.  Ja puun ympärille kietoutuminen ei kestä montaa minuuttia kauempaa. Terho kiertää kaarnaa kuin hölmöläiskaskussa ja alkaa kiljua, kun poski on rungossa kiinni. Varsinainen Einstein.

Kommentit | Bloggarit: AP Sarjanto Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Karvakaverin leluilla vaihteleva menestys

Monenlaista härpäkettä, pompulaa ja kumihiirtä on hankittu vuosien varrella kissojen viihdyttämiseksi. Pääsääntöisesti tuntuu siltä, että erilaisten jyrsijöiden jäljitelmät ohitetaan vailla suurempaa kiinnostusta olankohautuksella, vaikkakin ne jostakin omituisesti syystä usein tuntuvat vaihtavan paikkaa talossa. Voit olla varma, että astut jonkun kumisiilin päälle keittiössä juuri silloin, kun olet siirtämässä tulikuumaa ruoka-astiaa uunista pöydälle.

Kissanlelu

Yksi parhaista keksinnöistä on pieniä reikiä täynnä oleva pallo, jonka sisälle voi laittaa makupalatabletteja. Sitä ainakin ragdollimme Terho jaksaa jonkun aikaa pyöritellä. Laitteessa on kyllä säätövaraa, mutta ikäväksemme ei juuri ihan sopivaa aukkoa siihen saa. Jos holet on säädetty liian pienelle, makupaloja ei tipahtele ja kissa alkaa karjua. Seuraavan naksautuksen jälkeen tabletit lentelevät boltsista jo parin pyöräytyksen jälkeen. Miksi emme muuten ole koettaneet esimerkiksi pienentää niitä biittejä tai kokeilleet toisenlaista makupalaa? Ehkä viitseliäisyydellä on rajansa.

Paljonhan markkinoilla on tarjolla erilaisia kissan viihdyttämiseksi kehiteltyjä laitteita. Olimme niin mielissämme, kun hommasimme läpinäkyvän muovihässäkän, jonka sisällä olevaa palloa Onerva tykkäsi tökkiä. ”Onerva pelaa”, huokasimme onnellisena, kun kirjahyllyn nurkilta kuului vyöryvän pallon lorinaa. Valitettavasti tätä auvoa kesti vain muutaman viikon. Mahtaisiko värkki taas innostaa, jos sen pitkän tauon jälkeen kaivaisi kellarista esiin?

Ihan tavallinen pahvilaatikko on aina kova juttu. Sen voi laittaa keskelle lattiaa ja leikata siihen pienen ikkuna-aukon. Kaksi kissaa keksii lodjun kanssa tekemistä , kun toinen on sillä ja toinen ei.

Kissa_laatikossa

Yksi jo pitkään menestyksekäs lelu on lasersäde, jonka luomaa pistettä varsinkin Terho jahtaa pää kolmantena jalkana. Kannattaa kyllä hiukan miettiä, mihin sillä vehkeellä osoittaa, koska ragdollilla ei ole jarruja. Väline on kätevä myös silloin, kun kissa pitää saada pois vaikka television takaa johtokasasta tai kellarin hyllyköiden alta.

Totuushan on kuitenkin, ettei mikään lelu korvaa viitseliäisyyttä. Keppi, jossa on narun päässä pallo, höyheniä tai oikeastaan ihan mitä tahansa ja mitä isäntä tai emäntä jaksaa heilutella, on viiksivalluille mieluisin. Yhdessä leikkiminen on kissoistakin ihan parasta.

Kommentit | Bloggarit: AP Sarjanto Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Kahinoivat katit, ystäviä vai vihollisia?

Karvat pöllyävät, pienempi kissa rääkyy ja sylkee. Vaimo ryntää sohvalta ylös ja karjaisee kovaäänisen kiellon tappelun lopettamiseksi. Molemmat viiksivallut luikkivat pakoon ja palaavat sitten hetken kuluttua muina miehinä ja naisina tutuille paikoilleen takan ja telkkarin ääreen. Tätä tapahtuu usein, lähes päivittäin.

Kissat matolla

Emännällä ja meikäläisellä on hiukan eri käsitykset siitä, kuinka vakavaa tämä nahistelu on. Itse en osaa ottaa sitä kovin vakavasti, sillä kaikesta mölystä huolimatta tappelupukareiden välillä ei ole yhtä ainutta verinaarmua syntynyt kuuden vuoden aikana. Olen nähnyt maalla asuessani kissojen välisiä reviiritappeluita ja ne ovat ihan kamalaa katsottavaa. Siinä purraan ja lujaa.

Terhon ja Onervan kahakka lähtee yleensä liikkeelle samasta asetelmasta. Tyttökissa vetää lonkkaa ja Terho alkaa häiritä. Se pesee Onervan naamaa, minkä narttu kyllä hyväksyy, mutta sitten poju asettuu seisomaan toisen kissan takaosaan ja alkaa tassuilla leipoa sen kylkiä. Kysymyksessä lienee jonkinlainen leikatun kollin käsitys seksistä. Tätä möyhennystä Onerva ei kauaa siedä ja sitten kynnet viuhuvat.

Mutta pitääkö tästä olla lainkaan huolissaan? Jokaisena aamuna kissat odottavat meitä eteisessä vierekkäin, kun kuulevat askeleet portaissa. Puskevat toisiaan, suorittavat toisilleen aamupesun ja syövät aamiaista kiltisti vierekkäin, ruuasta tappelematta.

Vihanpitoa ei koskaan kestä pitkään, joten ehkä ne purkavat vain energiaansa tai hankkivat säpinää talvi-iltojen tylsään elämään vetämällä pienet painit kerran vuorokaudessa.

Muistelen, että kun jotkut jo edesmenneistä kissoistamme tulivat vanhoiksi ja kyllästyivät leikkimiseen, muut katit jättivät ne kyllä suosiolla rauhaan. En nähnyt koskaan sellaista tilannetta, että väsynyttä veteraania olisi kukaan nuorukainen ruvennut väkisin kurmottamaan tai jahtaamaan ympäri kämppää.

Voinhan olla väärässäkin, mutta jotenkin lemmikkiemme rähinät tuntuvat vain leikiltä. Kutsutaan sitä sitten riidaksi tai vain nahisteluksi, siihen tarvitaan aina kaksi. Sellaistahan se on meillä ihmisilläkin.

NYT Racinel Comfort kissanhiekka 15kg supertarjouksessa VAIN 13,90 €. Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Klikkaa ja osta heti!

Kissanhiekka

Kommentit | Bloggarit: AP Sarjanto Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Mitä kissa miettii, kun se tuijottaa?

Vietämme meillä kotona valitettavan paljon aikaa olohuoneen oleskeluryhmässä, jossa nojatuolit ovat varatut minulle sekä vaimolle ja sohva kahdelle kissalle. Me tuijotamme telkkaria ja karvapäät tuijottavat meitä. Ehkä niiden mieli askartelee sen parissa, että kuinka kaksi urpoa voi istua tuntikaupalla paikallaan kyttäämässä välkkyvää ruutua. Niiden maailman kun ei mahdu ajatus FC Barcelonan jalkapallojoukkueen maalien kauneudesta, tv-uutisten tärkeydestä tai ruotsalaisen dekkarisarjan jännittävyydestä.

Kissa sohvalla

Kissan tuijotus häiritsee monia ihmisiä, jotka eivät ole karvapäihin tottuneita. Yllättävän monet miehet sanovat vihaavansa kissoja. Tällainen lausahdus tuntuisi minusta ihan käsittämättömältä, ellei minulla olisi omakohtaista kokemusta asiasta. Jotkut miehet pelkäävät kissoja, kuten toiset koiria. Puoli Eurooppaa valloittanut Napoleonkin oli kuulemma tällainen.

Kyllä minä muistan elävästi, kuinka lähes 30 vuotta sitten olin kauhuissani, kun silloisen tyttöystäväni ja nykyisen vaimoni maaseudulla olevassa kämpässä oli terhakka, sysimusta kolli. Siinä oli eläimiin tottumattomalla kaupunkilaispojalla kasvun paikka, kun Joonas-kissa syöksähteli aamuisin peiton alta pilkistävien jalkojen kimppuun. Siedätyshoitohan siinä auttoi ja se, että vuosien varrella on tullut kasvatettua monta kissaa pienestä suloisesta pennusta saakka. 

Joskus vitsailemme, että tuijottava kissa pohtii kohteensa mahdollista syömistä. Yleensä katti kuitenkin aloittaa tapittamisen juuri siinä vaiheessa, kun se ei jaksa tehdä mitään muuta. Silloin on rauha maassa ja pianhan elukkaparka pöksähtääkin sikeään uneen.

Kissa pöydällä

Ihan toisenlainen tuijotus on kyseessä, kun katti katselee ikkunasta pihalle lenteleviä lintuja. Niin Terho kuin Onervakin päästelee silloin suustaan omituista ääntä, jota kutsumme vätvätykseksi. Olemme päätelleet, että tässä jokelluksessa on kysymys jonkinlaisesta heräilevästä saalistusvaistosta tai sitten yksinkertaisesti turhautumisesta, kun saalis on tavoittamattomissa.

Eli niin kauan kuin kissat eivät vätvätä meitä tuijottaessaan, kaikki lienee ihan hyvin.

Kommentit | Bloggarit: AP Sarjanto Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Karvoja ei pääse karkuun

Tämä sota on aikoja sitten hävitty. Niin tottuneita olemme kissankarvoihin, että aina emme tajua kiinnittää asiaan huomiota. Siinä sitä sitten ollaan rippipuku päällä menossa johonkin edustustilaisuuteen ja vilkaisu kyläpaikan eteisen peiliin sen paljastaa. Koko äijän musta puku on harmaiden karvojen peitossa.

Kissankarvat

Kaikenlaista on yritetty. Ulkotakkien ja housujen materiaaliksi on valittu erilaisia karvoja hylkiviä kuoseja ja tarraharjoja on ripoteltu ympäri kämppää. Mutta on se vaan niin toivotonta, kun karvahyökkäys alkaa jo aamulla. Unenpöpperöinen isäntä köpöttelee koivet jäykkinä keittelemään kahvia, niin Terho-kissa vuoraa pitkien kalsonkien lahkeet tekemällä kahdeksikkoa jaloissa. Telkkarin aamulähetystä katsottaessa Onerva hyppää syliin ja pudottaa omat pomminsa.

Olemme yrittäneet rajata asuntoon joitakin karvoista vapaita alueita, kuten makuuhuoneen vaatekaappeineen. Ja vaikka sen pitäisi olla sula mahdottomuus, niin sitä helkkarin kissannöyhtää on kaikissa rytkyissä solmioista sukkiin. Mustat t-paidat ne vasta ovatkin hassun näköisiä ja saavat miettimään, onko meillä joku kolmas katti, joka asuu pesukoneessa.

Mutta me taistelemme. Tamppaamme mattoja, putsaamme tarraharjoilla vaatteita, imuroimme ja nypimme karvoja. Käytämme pukupusseja, mutta arvaatte varmaan, että niihinkin kavalat karvat löytävät tiensä. Ja tietenkin yritämme muistaa harjata viiksivalluja säännöllisesti, jotta ainakin isoin sulkasato saataisiin korjattua muualle kuin meikäläisen mustiin paraatihousuihin.

Kissankarvat

Mutta siitä nyt ei vaan pääse yli eikä ympäri. Meillä on karvainen elämä.

DreamPetStore verkkokaupassa paljon tarjouksia kissoille, klikkaa ja katso >>

Kommentit | Bloggarit: AP Sarjanto Kirjoittanut: Teemu Räsänen
Sivu:
  1. 1
  2. 2

Artikkelit 1-10 / 20

Nouseva
Tilaa mahtavia tarjouksia sisältävä
Dreampetstoren uutiskirje tämän ikkunan kautta,
lähetämme etukoodin, jolla saat 3 päivän sisällä tekemääsi yli 39 € tilaukseen ILMAISEN TOIMITUKSEN.