DreamPetStore

Sivu:
  1. 1
  2. 2

Artikkelit 1-10 / 14

Nouseva


Viimeinen ajatuksenvirta

Olin jo kirjoittanut blogin valmiiksi, kun kuulin että tämä jäisikin viimeiseksi. Halusin sittenkin kirjoittaa jotain muuta. Ajatuksia siitä, miksi ihmisten ja koirien ja koirien ja koirien ja ihmisten ja ihmisten on välillä niin kovin vaikeaa tulla toimeen? Ymmärtää toisiaan? Asettua toistensa asemaan?

Koira_kuva

Viime vuosina on tutkittu ja kirjoitettu paljon siitä, mitä koira tuntee ja ajattelee ja ymmärtää. Itse luin vastikään Tuire Kaimion blogin naakoista, hieno kertomus siitä kuinka yksi koulutettu naakka sai parikymmentä muuta oppimaan seuraamalla ja vuosien päästä kokonainen valtava naakkayhdyskunta olikin oppinut tuon alunperin yhdelle opetetun tempun. Miten tieto oli siirtynyt? Blogi luettavissa täältä ylen sivuilta: http://yle.fi/uutiset/3-9245545

Tämä, kuten muutkin aiheesta tehdyt viralliset tai epäviralliset tutkimukset saavat kyllä ajattelemaan. Kuinka paljon eläimet oikeasti ymmärtävät? Kuinka paljon enemmän ne hahmottavat maailmasta ja tuntevat sellaista, mitä emme pysty kuvittelemaan niiden tuntevan? Meillä ihmisillä on kyky empatiaan, kyky ajatella asioita hyvin monimutkaisesti ja perustella asioita itsellemme ja toisillemme. Pystymme puhumaan useita eri kieliä ja hallitsemaan käsitteitä – mutta silti se tärkein, oman ja toisen kehonkieli, kehon viestien hallitseminen tuntuu olevan aina vaan enemmän hukassa. Samaan aikaan kun ihmisten keskuudessa leviää Hidasta ja viisasta elämää-trendi, ihmiset ovat aina vaan itsekkäämpiä, enemmän pahoinvoivia, enemmän suorittavia. Elämä on kilpajuoksua. Pitää, pitää, pitää. Pitää ehtiä kuntoilla, huolehtia itsestä, olla hyvä ystävä, hyvä puoliso, hyvä vanhempi, hyvä lapsi, hyvä työntekijä, hyvä ihminen.

Olen aiemmin ajatellut, että koira ei osaa moisia paineita ottaa. Koira on koira ja elää vain hetkessä. Ja niin se onneksi pitkälti taitaa ollakin. Mutta seuratessani lähipiirissä ihmisiä, joiden oma elämä on solmussa – näyttää koirienkin elämä menevän yhä enemmän sotkuiseksi. Esiintyy ahdistuneisuutta ja ongelmakäytöstä: paikkojen tuhoamista, karkailua, syömättömyyttä, laihtumista, jatkuvaa kiihtymystä ja sitä seuraavia ongelmia: tihentynyttä virtsaamisen tarvetta ja levottomuutta, vaeltelua, huonoja yöunia, liiallista reagointia kaikenlaiseen kuten normaaleihin naapuruston ääniin. Kuulostaa loppujen lopuksi aika samalta kuin meidän ihmisten stressioireet, eikö? Kun mieli on liian kierroksilla, se alkaa yhä enemmän reagoida ympäriltä tuleviin ärsykkeisiin ja siihen on yhä vaikeampaa vaikuttaa. Tämän olen huomannut jo vuosia ongelmakoiratyössä: korjausprosessin alussa koirien mieli on niin suurilla ja kovilla kierroksilla, että siihen vaikuttaminen vaatii valtavan paljon. Vasta stressin poistumisen myötä alkaa löytyä rentous, vaellusmielentila ja vaikutusmahdollisuudet. Eli emme taidakaan olla niin kovin erilaisia? Koira on kuin peili. Onko koirallasi hyvä kanssasi? Onko se rento, tyyni, rauhallinen ja hyvässä mielentilassa lähelläsi? Nukkuu hyvin ja muutoin on virkeä ja valpas? Syö hyvin?

Poisluetaan tietenkin kaikki oikeat sairaudet, mutta käytösongelmista puhuttaessa koiran suurin ongelma on aina ihminen. Ihmisen ongelmat, kiire, stressi, työpaineet, parisuhdehuolet, perheen sisäiset ongelmat vaikuttavat aina jossain vaiheessa ja jossain määrin myös koiraan ja tulevat myös sen ongelmiksi. Toivotan siis empatiaa, ymmärrystä, ystävällisyyttä, rakkautta, lempeyttä, rauhaa, tyyneyttä, jämäkkyyttä ja turvallisuutta. <3 Näillä eväillä voi helliä omaa itseä ja koiraa. Kaikkea hyvää kaikille lukijoille ja ihanaa loppuvuotta! Hundaamo kiittää :)

Kommentit | Bloggarit: Anu Tuomi Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Kohtaamisia

Ongelmakoira. Se on sanana hyvin ongelmallinen. Ihmisten tuntuu olevan todella vaikeaa myöntää, että he omistavat ”ongelmakoiran”. Ja toisekseen – ongelma hyvin harvoin on koirassa, eli onko oikeastaan olemassakaan ongelmakoiria? Koiraongelma on ehkä kuvaavampi sana. Käytetään tässä tekstissä siis sitä.

Minulla oli ensimmäisen koirani kanssa kohtuullisen vaikeita ongelmia. Se pissaili sisälle, haukkui ja ulisi yksinollessaan, rähisi lenkeillä vastaantulijoille ja näillä käyttäytymismalleillaan vaikeutti arkeamme suuresti. Stressasin joka päivä lenkkejä ja kotoa pois olemista, kun tiesin että se ääntelee ja muut ihmiset ärsyyntyvät ja häiriintyvät siitä. Lenkkiaikoja oppii nopeasti muokkaamaan sen mukaan, milloin ulkosalla liikkuu mahdollisimman vähän muita ja reitit oppii valitsemaan viisaasti siten, että vastaantulijoita on minimaalisen vähän. Asuimme tuohon aikaan Lahden keskustassa, joten aika taitava tarvitsi ollakin, että onnistuin välttelemään muita koiranulkoiluttajia ja välttymään pitkälti törmäyksiltä rappukäytävässä. Kotiin en kuitenkaan voinut linnoittautua ja stressi koulupäivistä oli melkoinen, kun tiesin koiramme haukkuvan ja ulisevan vanhassa kerrostalossa, eikä asunnossamme ollut edes väliovea.

Koira_katsoo

Kun sitten löysin meille avun ja saimme koulutuksen avulla ”elämämme takaisin”, aloin haaveilla siitä, että voisin jonain päivänä itsekin auttaa muita. Eihän kyse kuitenkaan loppujen lopuksi ole mistään ydinfysiikasta. Välillä minua suorastaan turhauttaa se, miten yksinkertaisena koiraa pidetään ja toisaalta toisessa hetkessä koiran kuvitellaan osaavan ajatella kuten me ihmiset. Itse ajattelen, että koira ei esimerkiksi mitenkään sisäsyntyisesti tiedä oikeaa ja väärää. Uskon kuitenkin, että koira voi kokemusten ja kasvatuksen kautta oppia tietämään mikä toiminta on ei toivottua, eli väärää. En kuitenkaan usko, että se osaisi katua tai olla pahoillaan – ei se pysty sellaiseen empatiaan. Ihmisen mielentiloja se kuitenkin tunnistaa ja reagoikin niihin uskomattoman herkästi ja hienosti. Eli ”katuva” tai ”pahoillaan oleva” koira voi kyllä tunnistaa ihmisen matalan mielen ja pyrkiä sen takia kiehnäämään tai kasvoja nuolemaan, mutta en usko sen liittävän itseään tapahtuneeseen tai kokevan syyllisyyden tuntoja aiheuttamastaan mielipahasta.

Koirissakin on eroja, aivan kuten meissä kaikissa. On herkempiä tyyppejä ja sitten niitä taivaanrannanmaalareita. On viilipyttyjä ja sitten niitä, joille jokainen pissitty heinänkorsi on elämän suurin ihme. Mielestäni meidän tehtävämme koiranomistajina on opetella tuntemaan se oma koira. Opetella tuntemaan sen luonne ja tunnistamaan miten se viestii ja millä tavoin se reagoi ulkomaailmaan ja sen jälkeen opetella ennakoimaan ja vaikuttamaan siihen.

Koiralauma

Aikaa kului ja ahmin tietoa, oppia, arvokasta kokemusta. Sain hienoja onnistumisia ja karvaita epäonnistumisia. Paras oppi tulee ehkä niiden pettymysten ja epäonnistumisten kautta. Silloin joutuu tarkastelemaan mikä oikein meni pieleen ja saa loistavan mahdollisuuden kehittyä, jos pystyy tunnistamaan nuo kohdat missä olisi pitänyt tehdä toisin.

Lopulta olin kollegani mielestä valmis perustamaan oman yrityksen. Itse en uskonut itseeni vielä aivan niin vahvasti, mutta perustin yrityksen kuitenkin. Ja yllätyin siitä, kuinka ihmisiä koiraongelmineen riitti, alusta lähtien. Toimin ensimmäiset vuodet päätoimisena yrittäjänä ja pyrin koko ajan kehittämään koulutukseni sisältöä asiakasta paremmin palvelevaksi. Oman elämäntilanteen vuoksi muutin yrittämiseni osapäiväiseksi kolmantena yrittäjyysvuonna, mutta jatkoin toimintaa kuitenkin toisen työn rinnalla koska kysyntä oli niin kova. Viime vuonna aloin haaveilla taas kokopäiväisestä yrittäjyydestä, kun koulutuskalenteri oli myyty jo monta kuukautta eteenpäin. Toteutin tämän haaveen vuodenvaihteessa ja jäin kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Jälleen asiakkaita riitti. Tunsin kuitenkin aina vaan suurempaa ja suurempaa epätoivoa ja turhautumista. En niinkään siitä, että uusia ongelmia tuli aina – siitähän minä sain leipäni. Vaan epätoivoa siitä, että koulutuksen käyneet ja koulutuksessa olevat asiakkaat palasivat takaisin samojen ongelmien kanssa. Olin pyrkinyt yksinkertaistamaan asiat, mutta samalla oma tietoni ja kokemukseni kasvoi ja ymmärsin koko ajan enemmän. Näin koko ajan pienempiä ja pienempiä asioita ja ilmentymiä, joihin puuttumisella oli kokonaisuuden kannalta oleellinen arvo. Tuntui kuin olisin ollut spiraalissa, jonka vauhti vaan kiihtyy ja kiihtyy. En pääse keskipisteeseen, vaikka näen tien joka sinne johtaa.

Koira

Maisema

Mietin, että miksi näiden asioiden ymmärtäminen ja sisäistäminen on niin vaikeaa? ”Kukkahattutädit” voivat kommentoida tähän, että metodini ovat vääriä. Aivan sama ilmiö tapahtuu kuitenkin myös ”toisella laidalla” koulutuskenttää. Ihmiset innostuvat oppimisesta, pääsevät koiransa kanssa eteenpäin – ja sitten sama tapahtuu. Ongelmat palaavat pikkuhiljaa ja ihmetellään miksi näin kävi.

Kysehän on loppupeleissä kommunikoinnista. Mutta onko niin, että kommunikoinnista onkin tullut aikamme suurimpia haasteita? Ihmisten välinen kommunikointi on siirtynyt someen, watsappiin ja skypeen. Milloin ihminen ehtii kohdata toisen ihmisen? Kuka enää juttelee kanssaihmisten kanssa bussipysäkillä? Onko aikaa tehdä havaintoja toisesta ihmisestä, minkäköhänlainen päivä hänellä on ollut tai miksi mieli on tänään apea. Ehtiikö sitä huomata? Kuinka usein perhe enää istuu saman päivällispöydän ääressä ja vaihtaa päivän kuulumisia? Harrastuskuskaaminen pukkaa päälle, on jatkuva kiire. Ja koiralle ei voi lähettää watsappia, vaikka sen touhuja voikin erilaisilla ohjelmilla päivän aikana seurata. Ehkä koiraongelmia olisi vähemmän, jos aikaa olisi enemmän. Jos olisi aikaa kohdata koira ja antaa omalle koiralle mahdollisuus välttää vastaantulevan koiran kohtaaminen, kun se ei ole sille lainkaan luontevaa. Ehkä.

Huom! Tänään meillä koiranruokaa tarjouksessa. Tarjouksessa mm. Racinel, Rokka ja VALIO koiranruokaa. Katso tarjoukset täältä >>

Koiranruoka

Kommentit | Bloggarit: Anu Tuomi Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Koirani on laumaeläin!

Ja minä myös. Pidän itseäni hyvinkin sosiaalisena ja ihmisten (ja eläinten) seurassa viihtyvänä tyyppinä. Viime vuodet meillä kotona on ollutkin melkoista hulinaa. Talo on ollut täynnä koiria, omia ja vieraita. Välipysäkillä olevia, hoidokkeja sekä ihan alunperin omia ja omaksi tulleita. Lapsia asuu vakituisesti samassa osoitteessa kanssani kaksi kappaletta, mutta aika usein tuokin luku on ollut paljon suurempi. Meillä on kotona aika avoimet ovet ympäri vuoden ja olen nauttinut siitä kovasti. Nyt kuitenkin erilaisista syistä ja tapahtumaketjuista johtuen lauma on radikaalisti pienentynyt tämän vuoden aikana. Hälyn laskeuduttua, olenkin huomannut kuinka hyvä on olla hiljaisuudessa, kiireettömästi. Yrittäjän arkeen ei mahtunut kiireettömyyttä. On ollut monia iltoja, kun me Ilon kanssa kahdestaan olemme saaneet nauttia ihan hiljaisesta ja tyhjästä kodista. Miten harvinaista! Ja erikoista! Ja samalla aika terveellistä.

anu_tuomi

Jarvi

Ilo on jo seniori-ikäinen, 9-vuotias "muori", kuten sitä nimitämme. Se on tehnyt vuosia arvokasta työtä Hundaamossa pomminvarmana avustaja/häiriökoirana sekä ollut laumalenkkien ehdottomasti vanhin ja viisain. Nyt kun Hundaamon aika on tullut päätökseen, tämäkin hiljentyminen ja rauhoittuminen on ollut minulle ja Ilolle yhteistä. Pimenevät syysillat, kynttilät palamassa, koira kainalossa, kaakaota mukissa. Pientä haikeutta on tottakai ilmassa, kun yksi tärkeä aikakausi tulee päätökseensä. Olen saanut asiakkailta vuosien varrella ihan valtavan paljon. Työ tekijäänsä opettaa ja jokainen kohtaaminen uuden ihmisen ja koiran kanssa on ollut arvokas. Vaihtuvat ja erilaiset, haastavat tilanteet ovat kaikki lopulta aina opettaneet jotakin. Olen tutustunut moniin mukaviin ihmisiin, saanut uusia lenkkikavereita ja ystäviäkin.

anu_tuomi

Koira_jarvi

Tämä pysähtyminen, elämän rauhoittaminen ja tyhjentäminen tekee kuitenkin oikein hyvää. On hyvä pysähtyä katsomaan taaksepäin, miltä eletty elämä näyttää. Ja kurkata varovasti eteenpäin, minkälaisia toiveita ja haaveita sinne on jo heitetty. Ja sitten: asettaa jalkapohjat tukevasti maahan ja olla vahvasti tässä hetkessä. Juuri nyt. Koska tässähän elämä on.

Nuotio

Joskus mukavatkin asiat vievät niin mennessään, että vauhtia ei edes huomaa. Tulee ottaneeksi projekteja, töitä, vastuutehtäviä, kahviovuoroja ja "kissanristiäisiä" kalenterin pullolleen. Kaikki sovitut asiat tuntuvat sopiessa tärkeiltä ja mukaviltakin. Mutta kiire stressaa ja kuormittaa, vaikka se aiheutuisi kivastakin. Keho ei tunnista stressin syitä. Siksi tämän vuoden teemana olkoonkin "LESS IS MORE." Niimpä otan iloisen, mutta ihanan raukean ja rauhallisen koirani kainaloon tänäänkin, sytytän kynttilät ja nautin juuri tästä hetkestä. Huominen tulee aikanaan. Kiitos Hundaamon asiakkaille kaikesta yhteistyöstä ja mukavista hetkistä! Moikataan kun tavataan :)

Kommentit | Bloggarit: Anu Tuomi Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Muistatko?

Menimme koirien kanssa pitkästä aikaa mökille. Lempi oli ollut siellä mukana vain kerran aiemmin, mutta Ilo on viettänyt kyseisessä paikassa aikaa hyvin paljon vuosien varrella ollessaan nuorempi. Ei kylläkään moneen vuoteen. Oli jännää katsoa, miten eri tavalla koirat reagoivat. Molemmat saivat yhtä lailla olla kaiken aikaa vapaana, pääsivät uimaan, saivat syödä mustikoita ja tutkia tonttia. Ilo oli jo autosta hypätessään aivan fiiliksissä. Se juoksi riemuissaan mökin etupihalla ja kierähti selälleen pyörimään sammaleeseen selvästi onnellisena  ja tyytyväisenä. Kun liikahdimme saunalle päin, Ilo juoksi jo edeltä "mä tiedän, mä tiedän!"-asenteella. Ilo kävi katsomassa saunan lauteiden olevan paikallaan ja hyppäsi laiturilta uimaan silkasta ilosta. Se tuntui muistavan senkin, mistä kohtaa rannasta pääsee parhaiten nousemaan ylös. Lempi seuraili vähän hölmistyneenä tätä kaikkea ja Ilon iloa. Se meni uimaankin hyvin varovasti ja vasta pitkän ajan päästä.

Koira uimassa

koirat uimassa

Ilolla on nuorena ollut varmasti hyviä hetkiä mökillä. Uimista, saunomista, rentoja ihmisiä ja lomatunnelmaa. Niin, se meidän ihmisten olotilahan vaikuttaa koiraan aika tavalla. Niin arjessa kuin lomallakin. Mökillä harvemmin pinnaa niin kiristää. Selvästi sille on jäänyt muistijälki ja muistoja, että tämä paikka on tosi jees.

Lehmät laitumella

Moni on varmaan huomannut, että koira tuntuu liittävän tiettyihin paikkoihin ja ihmisiin tietyn tunnetilan. Itse olen huomiota myös siihen, että omista koiristani etenkin Ilo kiihtyy jo pelkästään siitä, että se muistaa ja tunnistaa. Ihmisen, paikan, mutkaisen mökkitien tai vanhan kodin. Tuleekohan sille sellainen olo, että "jee, tämän minä tiedän"? Vai mikä muistossa kiihdyttää sitä? Koska kaikkiin paikkoihin ja ihmisiin ei kuitenkaan liity mitään superhauskaa ja koiran kannalta ihanaa, vaan ne ovat voineet olla hyvinkin neutraaleja tilanteita. Ilo löytää hyvin usein lenkiltä palloja. Se on aina niistä kovin innoissaan ja tulee esittelemään niitä, mutta joskus se sattuu löytämään oman pallonsa joka on ollut talven yli hautautuneena lumeen ja paljastuu keväällä. Silloin riemu repeää. Samoin jos Ilo löytää lenkin varrelta minun hävinneen hansikkaan tai lasten tavaran. Lempi saattaa vain haistella ja jatkaa matkaa. Sitä ei suuremmin liikauta moiset löydöt. Pyydettäessä se tuo tavaran, mutta vaatii siis minulta hereillä ja tilanteen tasalla oloa, kun taas Ilo tulee itsenäisesti näyttämään, että "hei katso mitä löysin"! Mutta kuitenkin Lempi on todella riemuissaan, jos esim. lapset tulevat lenkillä meitä vastaan tai sitä mennään hakemaan hoidosta. Silloin Lempikin hyppii riemusta. Hauskaa, miten erilaisia tyyppejä nämä ovat!

Poika ja koira

Vakihoitokoiramme Miina tuli meille viikonloppuna. Sitäkin on mielenkiintoista seurata, miten koirat selvästi muistavat toisensa ja kohtaaminen sujuu nykyään hyvin minimaalisilla eleillä. Todetaan, että tuttu tyyppi ja kaikki on suunnilleen ennallaan. Selvittelyjä ei tarvita. Ensimmäisten hoitojaksojen aikana tilanne oli tietenkin toinen ja koirilla oli enemmän tarvetta keskustella. Samoin minulla ja Miinalla. Nykyään se muistaa jo tämän talon säännöt ja harvemmin niitä kyseenalaistaa. Painelee tullessaan suoraan petille tai hyppää nojatuoliin, mihin on joskus saanut mennä, ja käy maate. Ottaa rennosti. Ja niin on oikein hyvä.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa! Ottakaa koirat mukaan ja menkää tekemään niille iloisia muistoja. Koska elämä on nyt eikä huomenna. <3

Kommentit | Bloggarit: Anu Tuomi Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Ongelmakoiria vai ongelmaihmisiä?

Olin kyläilemässä ja kyläpaikassa oli myös koira omistajineen. Se hyppi vieraita vasten, nylkytti ihmisiä, vaati huomiota haukkuen ja tassulla läpsien, ei tullut kutsusta luokse, mutta oli omistajiensa mukaan "todella kiltti, eikä mikään ongelmakoira. Nuo muutamat ongelmat olisi kyllä kiva saada pois."

koirat uimassa

Minulta kysytään usein minkälaisia ongelmia ihmisillä on koiriensa kanssa kun he hakeutuvat koulutukseen. "Millainen on ongelmakoira?" Suomalaisen kynnys hakea apua vaivaan kuin vaivaan on korkea ja mahdollisimman pitkälle halutaan vain pärjäillä itse. Apua haettaessa tilanne on välillä jo hurjan pitkälle kehittynyt. Koira on purrut useita ihmisiä, pissannut sisälle vuosia, haukkunut ja tuhoillut kotia pennusta asti, karkaillut kymmeniä kertoja, aina vaan kauemmas ollen pidempään näköpiirin ulkopuolella. Minua hämmentää se, miten pitkälle ihminen on valmis joustamaan ja mukauttamaan elämää koiran käytöksen takia. Alunperin hankittiin koira kaveriksi mökille ja oli ajatus miten kivaa siellä on koiran olla ja juosta vapaana kun naapuriin on pitkä matka. Kävikin niin, että sitä ei osattukaan opettaa pysymään pihassa ja hauskuus loppui -> koira joutui naruun. Se ei kuitenkaan kohtaloonsa tyytynyt, vaan haukkui kaiken aikaa pihassa narussa ollessa, joten sitä oli pidettävä mökissä sisällä missä se tuhoili ovenkarmeja ja söi eteisen maton kun omistajat olivat pihalla. Lopulta mökillä käynti vähennettiin minimiin ja käytännössä lopetettiin, koska se ei ollut kenellekään hauskaa. Ulkopuolista apua ei haettu, vaikka omistajia kalvoi tyhjillään seisova mökki. Apua olisi voitu hakea jo silloin, kun havaittiin, että ei osata ominneuvoin opettaa koiraa pysymään pihassa.

Koira juoksee

Koira kesällä

Ihmiset siis pienentävät omaa elämäänsä koiran ja sen käytöksessä esiintyvien ongelmien vuoksi. Ei kutsuta enää vieraita kun koiran käytös on niin kamalaa, ei lähdetä matkalle kun koiraa on niin vaikeaa saada hoitoon, ei mennä itsekään kylään, kun koira ei oikein osaa työpäivien ulkopuolella olla yksin eikä sitä mukaankaan voi ottaa kun se vieraissa paikoissa pissii sisälle. Lenkillä on käytävä yksin, koska koira ei osaa käyttäytyä jos mukana on muita - tämäkin vähän harmittaa, kun koiraa hankkiessa oli innostava ajatus siitä, että sitten lenkkeilemme yhdessä koirallisen kaverini kanssa.

Minusta tuntuu (kyllä, tämä on ihan sitä kuuluisaa mutua), että on kovasti vallalla ajatus, että koira vaan on mikä on. Sitä katsellaan ulkopuolelta ja ihmetellään sen toilailuja ja ajatellaan, että tällainen kaveri me nyt saatiin vaikka vähän toisenlaista toivottiin. Osaisipa se olla pihassa vapaana kuten edellinen koira, joka oli kuin ihmisenmieli eikä sitä tarvinnut millään tavalla opettaa.

Koira

Toki jokaisella koiralla on omanlaisensa luonne, kuten meilläkin. Mutta käytös on aina muokattavissa hyvin pitkälle oikeanlaisella kasvatuksella ja koulutuksella. Koiran alkuperä ja sen käyttötarkoitukset on otettava huomioon ja niiitä on syytä pohtia hyvin tarkkaan jo koiraa hankittaessa. "Ongelmakoira"-käsitteestä voitaisiin luopua kokonaan. On vain koiranomistajia, joilla on ongelmia koiransa hallinnan kanssa. Ongelmaihminenkin olisi parempi käsite. Mutta muistakaa, että hihnan yläpäästä aiheutuvat ongelmat näkyvät hihnan alemmassa päässä - ja ne ovat korjattavissa. Apua kannattaa hakea rohkeasti!

Koiramaista keskikesää kaikille toivottaa Hundaamon väki!

Kommentit | Bloggarit: Anu Tuomi Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Hyvästien aika

Nero 2.5.2012 - 6.5.2016

Suursnautseri Nero tuli meidän perheeseen 2,5 vuotta sitten. Se oli moniongelmainen ja todella stressaantunut tyyppi, mutta jokin siinä kolahti minuun ensikohtaamisella. Niinpä se lähtikin suuremmitta suunnelmitta mukaani Kouvolasta. Yhteisen elämän alku oli kovaa koettelua, mutta heti alusta asti oli selvää, että sovimme toisillemme. Se oli kiistatta yhden ihmisen koira ja sain olla sille se ihminen. Ja sekin oli tietyllä, omalla, suurella tavallaan minun yksi ja ainoani. Meistä tuli tiivis pari ja se oli loistava työkaveri ja mitä parhain perhekoira. Aina luotettava lasten kanssa.

Koira_lahikuva

Viime kesänä Nerolla oli yhteenotto rotikan kanssa ja siitä meillä alkoi kierre, josta emme koskaan nousseet. Kuvissa oli paljastunut huonot kyynärät, nivelrikko, huonot lonkat, spondyloosi... Varsinainen maanantaikappale siis. Fysioterapiaa, hierontaa, kipulääkkeitä, uintia, lepoa, liikuntaa...elämä kipukoiran kanssa on stressaavaa. Onko tänään lyhyt lenkki vai jaksaisko se pidemmän? Onko maasto sopiva, pitääkö valita tasaisempi reitti? Onko väsymys nyt normaalia reilusta liikunnasta johtuvaa, vai onko se taas oire kivusta? Jatkuvaa hereilllä oloa ja punnitsemista. Koko tämän kevään punnitsin milloin on aika päästää Nero vihreämmille maille. Sinne, missä juokseminen ei satu ja kuoppia voi kaivaa loputtomasti ilman kipuja.

Anu_Tuomi_koira

Koira_metsassa

Päätöksen tekeminen on vaikeaa, kun kyseessä on nuori koira. Nuori, mutta ei terve koira. Joutuu läpikäymään valtavaa syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, että onko jo kohtuutonta pitää elossa koiraa joka kipuilee ja joutuu syömään lääkkeitä elääkseen normaalia elämää? Mistä sitten tietää, että se on varmasti tarpeeksi kipeä lopetettaksi? Mitä jos ylireagoin? Kolottaahan minuakin ja lapsenikin ontuu välillä futistreenien jälkeen, se on elämää. Tunteiden kirjo on ollut valtava ja koko kevään ajan olen toivonut, että saisin jonkinlaisen merkin milloin on aika. Tai eniten toivoin merkkiä siitä, että vointi on parantunut ja askel olisi kevyt. Mutta lenkki lenkiltä askel oli aina vaan raskaampi.

Lopulta sain pyytämäni merkin. Nero, johon luotin kuin kallioon, puri meidän perheen seitsemänvuotiasta poikaa. Poika meni hakemaan reppuaan nukkuvan Neron alta, kenties ikäiselleen kuuluvalla vauhdikkaalla ja ronskillakin tavalla, koira ei väistynyt repun päältä joten poika koitti siirtää koiraa työntämällä. Nero ärähti ja nousi ylös, hampaat kolahtivat ohimoon. Haluaisin uskoa, että Nero ei oikeasti purrut. Tunnen siitäkin valtavaa syyllisyyttä. Miksi odotin niin kauan? Miksi en tiennyt oikeaa hetkeä. Sillä hetkellä kun ajoin päivystykseen itkevän, pää verta vuotavan lapseni kanssa, tiesin kuitenkin täsmälleen, että on aika.

Nero sai vielä muutaman onnellisen päivän. Kävimme retkellä Tammelassa, se sai uida, kaivaa kuoppia, nukkua sohvalla kainalossa ja syödä herkkuruokiaan. Ja jokaisen hetken koitin painaa mieleeni kuin se olisi viimeinen. Koska tiesin, että se melkein jo on. Lopetuspäivä oli kamalin pitään aikaan. Tuskallista odotusta ja raskaita askelia. Olen valtavan kiitollinen tuesta jota tuolloin ystäviltäni sain. Käytimme Neron vielä uimassa matkalla eläinlääkäriin ja lääkäriä odotellessa se söi pihalla auringossa possunkorvaa. Sitten lääkäri tuli, antoi rauhoittavan pistoksen, kävelimme sisään ja Nero nukahti. Niin pian kaikki oli ohi. Yhdessä hetkessä uimarannalla, seuraavassa kävelin autoon pelkän hihnan kanssa.

Anu_Tuomi_rannalla_koiran_kanssa

Koiran uurna

Luopuminen on tuskallisinta. Silti se on meidän jokaisen koiranomistajan velvollisuus. Tehdä päätös kun sen aika on ja saattaa ystävä vimeiselle matkalleen. Nyt Nerolla ei ole enää kipuja, kaikki kipu on minussa. Mutta se on vaan kestettävä ja olen kiitollinen kaikista niistä upeista hetkistä jotka sain viettää tuon hienon ja viisaan eläimen kanssa. Olit suuri opettajani, kiitos siitä. Hyvää matkaa Nero. <3

1 Kommentit | Bloggarit: Anu Tuomi Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Hoitokoiria!


Olen päässyt seuraamaan läheltä lukemattomia hoitokoiria, jotka tulevat meille kotiin ja pääsevät, tai eivät pääse laumaan hyvin mukaan. Koirissa on valtavia luonne-eroja, mutta myöskin suuria eroavaisuuksia esimerkiksi sen suhteen, minkälaisia koirakokemuksia niillä on tai mikä niiden käsitys itsestään on suhteessa ympäröivään maailmaan.

Koiran suhde omiin perheenjäseniin, suhtautuminen ja kasvatus miten toimitaan vieraiden ihmisten kanssa, yleinen käyttäytyminen, onko taitona rauhoittuminen vai liikuttaako levottomuus jne. "Maailman napa"-tyyppien on luonnollisesti paljon vaikeampaa sopeutua vieraaseen laumaan ja sen sääntöihin. On tarve kokeilla kaikkea ja kaikkia. Juosta päin toisia huutaen "MINÄMINÄMINÄ"! Koiramaailmassa pätee mielestäni sama sääntö kuin meillä ihmisilläkin: kohteliaasti käyttäytymällä saa kavereita. Röyhkeydellä saa "köniinsä". Siksi on meidän ihmisten velvollisuus kasvattaa koiristamme yhteiskuntakelpoisia, niin ihmis - kuin koiramaailmaan.

Koirat järvellä

Karsastan koirapuistokulttuuria, jossa koirat laitetaan portista sisään ja ne saavat selvittää ja selviytyä kuten parhaaksi näkevät. Sillä tavoin saadaan aikaan "koulukiusaajia" ja -kiusattuja. Minun mielestäni omistajalla on aina vastuu kohtaamisista. Myös siitä, jos ei halua kohdata ja vastaantulijan tulisi sitä kunnioittaa. Kuulen paljon tarinoita asiakkailtani, kuinka hihnassa on vaikeaa vältellä muita, eikä sana kuulu jos pyytää omalle koiralleen tilaa ja haluaa ohittaa matkan päästä. Koira rynnii kohti vastaantulijaa ja omistaja sallii tämän, koska "se nyt haluaa". Ehkä silloin hihnan molemmissa päissä on epäkohteliasta energiaa?

Koirat metsässä

Koira metsässä

Tästä pääsen minua pitkään mietityttäneeseen aiheeseen josta olen joskus kirjoittanutkin. Kuulin eräältä tuttavaltani, että Saksassa on joissakin kaupungeissa tänäkin päivänä voimassa käytäntö, jonka mukaan jokaisen koiranomistajan on koulutettava koiransa. Niin sanottu koira-ajokortti siis. Tähän kuuluu kirjallinen teoriakoe ja sen lisäksi käytännön koe. Pakollinen kaikille kaupungin koiranomistajille. Miten loistava ajatus! Miten tällainen käytäntö saataisiin Suomeenkin? Tällä hetkellä ajatus koiran koulutuksesta tai tapakasvatuksesta on kai niin voimakkaasti kahtia jakautunut, että ehkä se ei olisi nyt mahdollista. Saksassa ajattelu perustuu ilmeisen voimakkaasti laumakäyttäytymiselle ja -järjestykselle. Eli johtajuudelle, jota täällä meillä tavataan pitää jo kirosanana. Mutta Saksassa saat mennä koiran kanssa ravintolaan, terassille, vaikka taidenäyttelyyn, lähes mihin tahansa siis ja koirat kulkevat vapaana lähes kaikkialla. Koska ne osaavat käyttäytyä kohteliaasti. Voisimme ottaa mallia!

Kommentit | Bloggarit: Anu Tuomi Kirjoittanut: Teemu Räsänen

 

Puhtaan maan polulla

Meillä on kevään mittaan ollut hoitokoiria laumassa aika säännöllisesti ja vaikka kaikki sujuu hyvin, eikä suurempia sählinkejä ole ollut, niin kuitenkin kaipaan aina lenkkiä vain omien koirien kesken kun hoidokki lähtee kotiinsa. Niinpä viime viikollakin pakkasin lauman autoon ja ajoin tuttuun metsäpaikkaan. Aina hoidokkien ollessa mukana joudumme, niin minä kuin koiratkin, etsimään hyvää mielentilaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Tuo ensimmäinen oman porukan lenkki tuntuu siltä, kuin pehmeä harso laskeutuisi päällemme ja voi vaan kävellä, ja hengittää.


Koirat nuuskivat rennosti maata, ravailevat, jäävät odottamaan minua ja pysymme helposti yhteisellä polulla. En keskity hikoilemaan, enkä mihinkään muuhunkaan vaan olen vaan. Huomaan vesipisarat mäntyjen neulasissa. Maan sulat ja kuivat kohdat. Pehmeän polun jalan alla. Tuulen ja auringon ihollani. Kuulen metsän laulua, puiden huminaa ja narinaa tuulessa. Jossain rasahtaa, mutta kukaan meistä ei käänny katsomaan. Istun kaatuneen puun rungolle ja käännän kasvot aurinkoon - se lämmittää jo! Nero löytää vielä läntin lunta ja nautiskelee siinä, kierii, pyörii ja nappaa vähän suuhunsakin. Ilo taas kyhnyttää mielellään selkäänsä sammaleeseen ja kellii pitkään selällään. Lempi seisoo paikallaan naama aurinkoon päin, silmät lupsuen. Hetki on hauras ja ihana. Juuri nyt. Juuri tässä.

 

Ajattelen, että tällaisia läsnäolon ja hiljentymisen hetkiä me kaikki kaipaisimme arjen kiireiden vastapainoksi. Ilman suorittamista ja tavoitteita, vain hengitellen. Mutta se on vaikeaa, monikaan ei enää omin voimin tavoita hyvää mielentilaa. Siihen tarvitaan herätyksiä. Muista kuitenkin, että tärkein hetki elämässäsi on nyt. Huomioi se. Kuule. Näe. Tunne.


Hundaamon väki toivottaa ihanaa keväistä viikkoa!


Kommentit | Bloggarit: Anu Tuomi Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Muutosflow vai rutiini-ansa?

Ihminen on hyvin mukautuvainen ja joustava. Liiankin, jos minulta kysytään. Ihminen tottuu sietämään huonoa oloa työpaikalla, parisuhteessa, koiran kanssa ja se tuntuu jopa tutulta ja turvalliselta, kun taas muutos tuntuu kauhistuttavalta ja vieraalta. Muutos on väistämätöntä elämässä. Kaikki muuttuu, kaiken aikaa. Juuri kun olet tottunut siihen, että lähikauppasi vaihtui S-marketista Saleksi, se vaihtuukin takaisin S-marketiksi. Kun kaupassa on vaihdettu tavaroiden paikkaa, se ärsyttää, koska useimmiten meillä on kiire ja olisimme vaan nopeasti hakeneet kahvipaketin tutulla rutiinilla ja yhtäkkiä ne onkin pitänyt siirtää ja pitää sinkoilla ympäri kauppaa etsimässä. Vähempikin hermostuttaa kiireessä.

Koirat_postaa_talvella

Olen pyrkinyt muuttamaan omaa suhdettani muutokseen. Vaikka vanha, tuttu ja turvallinen olisi ollut hyvääkin, voihan tulossa olla jotain vielä parempaa. Aina kun suljemme edellisen oven, saamme jossain avata uuden. Yleensä muutos vielä tarjoutuu siinä kohtaa, kun jonkinlaista tyytymättömyyttä on jo ollut ilmoilla. Siltikin meidän tekee ajoittain mieli ripustautua vanhaan ja vastustaa uutta.

Olen pyrkinyt rikkomaan omia rutiinejani ja opettelemaan aika ajoin pois rutiineista, kun huomaan niitä syntyneen. Toki arjessa on tietyt rutiinit ja etenkin näin lapsiperheessä ne ovat tuikitarpeellisiakin. Kuten ruokailu-ajat, nukkumaanmeno, läksyjen teko koulusta tultua jne. Olen kuitenkin huomannnut, että rutiinienkin avulla saatamme aiheuttaa itsellemme kiireen ja suoritusmielentilan. Kiire onkin aikamme suurin kirous ja se tarttuu myös koiraan. Ja se tarttuu lapsiin, vaikka lapsilla ja koirilla ei ole itsellään kiirettä minnekään. Vaikka ihmiset harrastavat kiireensä vastapainoksi joogaa, itsetutkiskelua, mindfullnesia ja muita rauhoittumiseen ja läsnäoloon tähtääviä harrastuksia, koirat ja lapset ovat ajassamme kaiken aikaa levottomampia. Jos tätä asiaa pysähtyy ajattelemaan, niin voiko pysähtyminen olla harrastus? Juokset viime tipassa joogatunnille, vaihdat vaatteet syke korkealla koska olit muutaman minuutin myöhässä ja säntäät saliin anteeksi pyydellen. ”Ihanaa, kun saan vihdoin rauhoittua.” Ja tunnin jälkeen on kiire laittamaan lapsille päivällistä ja koirakin on vielä viemättä, pyykkikone pitää laittaa pyörimään ja valmistautua huomiseen työpäivään. Lapset ja koirat ovat meille tässä mittareita, koska heillä on kaikki herkkyys edelleen tallella. Itse kadotamme tuon herkkyyden ajan mittaan, koska yhteiskunta kasaa päällemme normeja ja odotuksia, kasvatus luo tietynlaiset odotukset ja moni aikuinen suorittaa elämää, jota kuvittelee että kuuluu elää.

Anu

Talvi_aurinko

Muutosflow on siis oikeastaan tässä hetkessä elämistä, tämän hetken hyväksymistä sellaisena kuin se tulee. Niinhän koirat elävät koko ajan ja ovatkin meille loistavia opettajia läsnäolon ja mindfullnesin suhteen. Koira keskittyy vain olennaiseen, vain siihen hetkeen. Se on koska tahansa valmis muutokseen, kunhan sinä olet.

Kurkkaa Hundaamon Mentorointi-illat ja lähde pohtimaan omaa pysähtymistäsi!

Kommentit | Bloggarit: Anu Tuomi Kirjoittanut: Teemu Räsänen


Havaintoja laumasta

Laumaamme saapui eilen oppipoika. Viiden kuukauden ikäinen nuori sälli, joka ei oikein kunnioittanut mitään eikä ketään. Ongelmia on laidasta laitaan, sisäsiisteydessä, yksinolossa, luoksetulossa ja kaikessa yhteistyössä sekä röyhkeydessä muita koiria ja ihmisiä kohtaan. Tämä kaveri vie leivänkin kädestä jos ehtii.

Koira_talvi

Pääsin taas seuraamaan aitiopaikalta, kuinka laumani aikuiset koirat pentuun suhtautuivat. Sen tullessa sisälle, ne kävivät nuuhkimassa sen melko painokkaasti, eli elekielellään kertoen että ”oletkos siinä”. Ottaen huomioon sen, mitä itse jo tiesin pennun luonteesta, en ihmetellyt tätä jämäkkää asennoitumista pentua kohtaan lainkaan. Alkuhaisteluiden jälkeen aikuiset käyttäytyivät kuin pentua ei olisikaan. Suursnautseri parkkeerasi itsensä ahtaasti ruokapöydän alle ja piti huolen, että ”rääpäle” ei sinne astuisi jalallaankaan. Espanjanvesikoiranarttu valtasi olohuoneen parhaan paikan ja putsaili itseään kaikessa rauhassa, haki välillä luun ja rouskutteli sitä, mutta ei osoittanut mitään kiinnostusta pentua kohtaan. Aikuisten koirien asenne heti ovella oli hieman hämmentänyt tätä röyhkeän puoleista pentua ja se ei aluksi ollut millään tavalla kiinnostunut aikuisista koirista. Se tutki paikkoja kaikessa rauhassa, pyrki pöydille ja sohville ja sänkyihin ja palautteen jälkeen siirtyi aina seuraavaan asiaan kaikessa rauhassa. Tutkittuaan kaikki paikat, pennun uteliaisuus alkoi kuitenkin herätä. Se kiersi ruokapöytää ja sen alla makaavaa riiseniä kuin kissa kuumaa puuroa. Vuoroin se kävi esittämässä leikkiinkutsuja nartulle, kokeili haukkua ja hyökkiä ja sitten pyöriä selällään nartun edessä. Ilo jatkoi luunsa syömistä, niin kuin se ei kertakaikkiaan näkisi lainkaan pentua kaikkine temppuineen.

Koira_jarvi

Illalla lähdimme lenkille ja päätin tapani mukaan päästää pennun vapaaksi, koska koen että se on reiluin tapa antaa uuden koiran laumautua ja tutustua porukan muihin koiriin. Pentu osoittikin jo uudenlaista kunnioitusta aikuisia kohtaan ja lenkin edetessä se pääsi samoille hajuille muiden kanssa ja Ilo antoi sen kulkea huomattavasti lähempänä itseään kuin aiemmin, vaikka mihinkään leikkeihin se ei suostunut pennun kanssa ryhtymään. Pentu kävi kokeilemassa Neroakin ja Nero osoitti koollaan ja ylivoimalla, että juostaan ihmeessä. Pentu jäi taas hölmistyneenä katsomaan, että kuinka tässä näin kävi. Eikö hän olekaan ihan niin suuri ja mahtava, kun oli ehtinyt jo kuvitella?

Koirat_metsassa

Koirat_metsassa_1

Jos eilen illalla pentu vielä täysin kyselemättä asteli Neron ruokakupille ja loikkasi metrin ylös ja taaksepäin saadessaan siitä mylvivän palautteen, tänään aamulla se odottikin jo omaa kuppiaan ja vuoroaan ja tyytyi syötyään katselemaan riisenin ruokailua matkan päästä. Oppi upposi kerrasta ;)

Koirat_juoksee

Lenkillä se pääsi jo mukaan hullutuksiin ja Ilo-muorikin päätti vähän juoksuttaa nuorukaista. Kolmikko haisteli yhdessä ja pentu oli silminnähden tyytyväinen siitä, että se oli hyväksytty porukkaan. Se tuli luokse iloisesti joka kerta pyytäessäni, kun vielä eilen se lällätteli pitkin pihaa eikä ottanut kuuleviin korviinsa. Tiesi kuitenkin tasan mistä oli kysymys ja teki näyttäviä ohijuoksuja tyyliin ”ota kiinni jos saat”. Nyt se nukkuu aikuisten koirien välissä, pienessä tilassa ja hyvin onnellisen ja tyytyväisen näköisenä. Uskon, että aikuisten koirien jäätävä huomioimattomuus ja tiukka palaute auttoivat palauttamaan pennun kunnioituksen ja yhteistyöstä tuli kannattavaa. Miksi emme toimisi samoin? Voimmeko oikeastaan saada parempaa oppia, kuin sen mitä koirat meille joka päivä itsestään opettavat?

Varastontyhjennys! Erä Hurtan vaatteita aivän järjesttömän halvalla. Klikkaa ja katso tuotteet >>

Kommentit | Bloggarit: Anu Tuomi Kirjoittanut: Teemu Räsänen
Sivu:
  1. 1
  2. 2

Artikkelit 1-10 / 14

Nouseva
Tilaa mahtavia tarjouksia sisältävä
Dreampetstoren uutiskirje tämän ikkunan kautta,
lähetämme etukoodin, jolla saat 3 päivän sisällä tekemääsi yli 39 € tilaukseen ILMAISEN TOIMITUKSEN.