Tutustu bloggareihin tekstien takana!

Heidi Salo

Heidi Salo


Olen Heidi, 24-vuotias koiranomistaja, -harrastaja ja TOKO–koulutusohjaaja Etelä-Savosta.
Perheeseeni kuuluvat lisäkseni kaksi kultaistanoutajaa Benji ja Bablo, nuori venäjänajokoira Frej sekä avomies.

Harrastan koirieni kanssa kaikkea mahdollista metsästyskoulutuksesta näyttelyihin ja luonnossa liikkumiseen. Jos jokin näyttää kivalta, sitä pitää ehdottomasti kokeilla! Menevään ja välillä jopa kiireiseen elämääni kuuluu lähihoitajan töiden lisäksi aktiivisesti myös crossfit ja valokuvaus. Kirjoitan blogiin elämästäni koirien kanssa, harrastuksistamme sekä omista mietteistäni. Tavoitteenani on olla jokaisena päivänä sellainen ihminen kuin koirani ajattelee minun olevan.




Anu Tuomi

Anu Tuomi

Olen 31-vuotias hämeenlinnalainen koiranomistaja, -harrastaja, ongelmakoirakouluttaja ja fiilistelijä. Laumaani kuuluu viiden koiran lisäksi kaksi lasta ja avovaimo. Säpinää piisaa siis! Tällä hetkellä taiteilen kahden työn "loukussa" , yrittäjyyden sekä osa-aikaisen päivätyön. Päivätyöni teen lasten parissa. Koulutan ongelmallisesti käyttäytyvien koirien omistajia viidettä vuotta toiminimellä Hundaamo. Olen aiemmin kuulunut PeVi-kouluttajiin, mutta nyt työskentelen itsenäisesti. Suurimpana tavoitteenani on suoda koirille mahdollisimman koiramainen elämä omien lajitovereiden ja laumakäytöstä sekä koiran elekieltä ymmärtävien ihmisten parissa. Kirjoitan siis koirista, koiraongelmista, koiranelämästä ja millä tavoin itse tasapainoilen koiramaailmassa kasvavien vaatimusten ja omien arvojeni keskellä.



Maiju Tamminen - Eläinlääkäri

Maiju Tamminen

Olen suomalainen eläinlääkäri ja työskentelen Englannissa perustetulle, sittemmin kansainvälistyneelle Worldwide Veterinary Service- järjestölle. Tähän mennessä työpaikani ja – projektini ovat sijainneet Intiassa ja Nepalissa, syyskuusta 2015 lähtien asemapaikkani tulee olemaan Thaimaa. Tavoitteenamme on hävittää raivotauti eli rabies maailmasta kouluttamalla paikallisia eläinlääkäreitä ja muita ihmisiä raivotaudin vastustamisessa, nostaa kehitysmaiden eläinlääketieteen tasoa sekä tietenkin parantaa eläinten hyvinvointia ympäri maailman.  Bloggaan omasta ja perheeni elämästä Thaimaan Chiang Maissa sekä työstäni erilaisten eläinten ja ihmisten parissa.

 

 




AP Sarjanto

AP Sarjanto

AP Sarjanto on toimittaja, muusikko ja laulaja-lauluntekijä, joka on työskennellyt myös teatterissa. Hän on omien soololevyjensä ohella tehnyt lauluja mm. Vesa-Matti Loirille ja Topi Sorsakoskelle. Kalastusta ja golfia harrastava mies asuu avovaimonsa kanssa rintamamiestalossa Hämeenlinnan Sairiossa ja kirjoittaa tässä blogissa kissoista, jotka ovat rikastuttaneet ja terrorisoineet hänen elämäänsä lähes 30 vuotta.