30-senttinen laumanvartija

Olin tässä yhtenä kesälomapäivänä korkeilla telineillä rapsuttelemassa röttelöstämme lateksia, kun maalarin velipoika poikkesi yllättäen käymään ison kultaisen noutajansa kanssa. Tajusin heti, että kissamme ovat ulkoilemassa, joten huikkasin yläilmoista varoituksen, että pidähän koira kunnolla kiinni. ”Kyllä tämä kissojen kanssa toimeen tulee”, mies tuumasi ja paineli nurkan taakse pihalle.

Kissa_koira

Seuraavaksi kuulenkin sitten kaikenlaista älämölöä, vaimoni kauhistuneita huudahduksia, metallin kolinaa ja lasien kilinää. Äijäpaha hölkkää vinhaa vauhtia hurttansa kanssa takaisin kadulle ja pahoittelee, että hänen piti vain tulla morjestamaan.

Könyän telineiltä alas sydän pamppaillen ja arvelen, että koira on vähintäänkin syönyt toisen kateistamme.

Vaimoni tekee selkoa tilanteesta ja tarina onkin vallan toisenlainen. Kun noin 50-kiloinen noutaja pölähti pihaamme, portailla makaileva 30-senttinen Onerva-kissa hyökkäsi välittömästi sen kimppuun. Kissan turkki oli kuulemma mennyt irokeesille ja se oli selkä köyryssä ja sivuttain liikkuen sähissyt itseään noin 15 kertaa isommalle otukselle, joka joutui täydelliseen paniikkiin. Koiraparka yritti karkuun ympäri pihaa ja kaatoi mennessään työkalupakin, parit tikkaat ja kasan tyhjiä maalipurkkeja.

Kyllähän tämä ilmiö on tuttu lähes 30 vuotta katteja pitäneelle, mutta aina se jaksaa ihmetyttää. Netissä pyörii video, jossa pikkuinen kissa uhittelee alligaattorille, joka lopulta perääntyy sen edessä. Eikö näillä viiksivalluilla ole itsesuojeluvaistoa vai onko se eläinten maailmassa lopultakin niin, että tahto ratkaisee? Mielenkiintoista tässä on sekin, että ragdollimme Terho, joka on Onervaa paljon isompi, luikki pensaaseen piiloon sekä koiraa että hävityksen kauhistusta. Talomme sisäisessä kissahierarkiassa Terho on Onervan yläpuolella ja pompottaa sitä miten tahtoo. Ulkopuolisen ”uhan” saapuessa Terho oli kuitenkin paperia ja Onerva oli pihan champion.

Muistelisin takavuosilta, että kissalauman nokkimisjärjestys ei vaikuttanut ennenkään yhtään siihen, kuka oli kovin naama silloin, kun ulkopuolisten kanssa otetaan kontaktia. Minni-kissamme oli pentueensa pahnanpohjimmainen, jolta kesti kaksi vuotta ennen kuin se uskaltautui edes ovesta ulos. Jessen ja Kertun se antoi aina itseään pöllyttää, mutta naapurin kissoille se tarjosi niin kamalaa kyytiä, että en unohda sitä ikinä. On siinä ajattelemista kerrakseen.